Grammy-gaalan muisto-osuudessa ei mainittu sanallakaan kesällä menehtynyttä Vinnie Paulia: metalliyhteisö raivoissaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.2.2019

Jälleen vuotuinen Grammy-gaala on pidetty ja palkinnot jaettu. Tapahtumaan kuuluu joka vuosi perinteenä ”In Memoriam” -osuus, jossa kunnioitetaan vuoden aikana menehtyneitä musiikkialan ihmisiä. Osiossa muisteltiin lukuisia suuria ja pienempiä tekijöitä, jotka ovat antaneet oman panoksensa musiikille. Muun muassa vuonna 2018 menehtynyt legendaarinen laulaja Aretha Franklin, ruotsalainen tuottaja Avicii ja yhdysvaltalainen rap-artisti Mac Miller saivat ansaitun maininnan osana muistohetkeä. Metallimaailmaa on kuitenkin järkyttänyt se fakta, että osiosta uupui kokonaan kesällä 2018 menehtynyt legendaarinen Pantera– ja Hellyeah -rumpali Vinnie Paul. Vaikka miehen nimi mainitaankin Grammyjen nettisivuilla osana ohjelmaa, ei hänen nimeään kuitenkaan mainittu itse gaalassa. Saman kohtelun sai aikanaan vuonna 2013 menehtynyt Slayer-kitaristi Jeff Hanneman.

Rolling Stone -lehti kysyi Neil Portnowilta, Grammy Academian johtajalta, miten listalle päässeet nimet määritellään. Portnow vastaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Se on todella pelottava haaste. Pidämme kirjaa niistä alan ihmisistä, jotka kunakin vuonna menehtyvät, ja sen jälkeen käymme läpi eri prosesseja. Televisiossa näytettävässä ’In Memoriam’ -osuudessa näytämme nimistä noin 10-15 prosenttia, jos olemme onnekkaita. Ne ovat aina vaikeita valintoja. Minulla ei juuri nyt ole mitään vastauksia, mutta totta kai ne tekijät, jotka ovat merkittäviä ja ihmisten tuntemia, tullaan huomioimaan.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat