Grand Magus – Sword Songs

Kirjoittanut Juha Attola - 20.5.2016

Tukholman heavy metal -ylpeys Grand Magus on julkaissut kahdeksannen studioalbuminsa, joka tottelee nimeä ”Sword Songs”. Jonkin muun yhtyeen kohdalla albumin nimi saattaisi hymyilyttää, mutta Grand Maguksen kohdalla ei, sillä kuulija tietää, että kyseessä on yhtye, joka soittaa aitoa metallia eikä mitään muniinpuhalteluhumppaa.

Jo heti avauskappale ”Freja’s Choice” osoittaa, ettei yhtye ole tinkinyt tippaakaan tyylistään: reipasta ja rehtiä heavyä mukavasti stonerilla höystettynä. Soitto kulkee, ja vokalisti JB Christoffersonin laulu sopii musiikkiin täydellisesti. Astetta raskaammin soiva ”Varangian” kulkee myös hyvällä otteella, mutta tämän kesän heavyhitti on kappale numero kolme, ”Forged In Iron – Crowned In Steel”. Kappaleessa on mukavasti vanhan Manowarin tunnelmaa, ja kieltämättä sanoituksista löytyvä viking metal -pätkä saa väkisinkin hyvälle tuulelle.

Taisteluhommia on luvassa myös kappaleessa ”Born For Battle (Black Dog Of Broceliande). Niin sanottu ”taistelumetalli” on viime vuosina omasta mielestäni mennyt lähinnä vitsin puolelle kaiken maailman hömppäyhtyeiden mukana, mutta Grand Maguksen soittamana se ei kuulosta lainkaan vitsiltä. Päinvastoin – kuunnellessaan ”Sword Songsia” huomaa soittavansa ilmakitaraa ja huitovansa nyrkeillä villisti ilmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Sword Songs” ei sinällään tuo uusia elementtejä metallikentälle, mutta se ammentaa vanhoista elementeistä erittäin toimivaa materiaalia. Ja miksipä homma ei toimisi, kun esikuvia ovat olleet metallimusiikin kuninkaalliset kuten Rainbow, Manowar ja Black Sabbath. Näiden yhtyeiden vaikutus kuuluu musiikista, ja koska heavy metallista on kyse, se ei ole ollenkaan huono asia. ”Sword Songs” ei kokonaisuutena ole yhtyeen kovin albumi, mutta silti kevyesti kovimpia tämän vuoden metallijulkaisuja.

8/10

Kappalelista:

1.Freja’s Choice
2.Varangian
3.Forged In Iron – Crowned In Steel
4.Born For Battle (Black Dog Of Broceliande)
5.Master Of The Land
6.Last One To Fall
7.Frost And Fire
8.Hugr (Instrumental)
9.Everyday There’s A Battle To Fight

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.grandmagus.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat