Grendel – Corrupt To The Core

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.3.2011

Yli kymmenen vuotta sitten perustetun Grendelin ura on ottanut nousukiitoa viimeisten vuosien aikana. Keikkoja on ollut lähemmäksi kolmekymmentä, joista osa on heitetty ulkomailla. Materiaalia on julkaistu kokoelmilla ja kaikki osat alkavat olla kohdillaan. Silti pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat tuskin tuntevat bändiä. Korjataanpa asia kerralla kuntoon.

Grendelin ura alkoi vuonna 1999, jolloin bändi toimi vielä Crimson Sky nimellä. Vuosien varrella bändi on tehnyt useita julkaisuja, joista useampikin biisi on päätynyt erinäisille kokoelmille. Pitkästä urastaan huolimatta miehistö on pysynyt samana vuodesta 2002 lähtien, jolloin vokalisti Mikko Virtanen liittyi bändiin. Bändin tyylisuunta on ollut selvä alusta lähtien ja ulosantia on hiottu jokaisella julkaisulla askel askeleelta paremmaksi. Maaliskuun 30. päivä ilmestyy yhtyeen uusi ”Corrupt To The Core” nimeä kantava levy, joka koittaa nostaa bändin isoimmille markkinoille.

Beowulf- tarinan hirviöltä nimensä lainannut bändi soittaa pätevän kuuloista melodista death metallia, jossa on reippaasti särmää. Bändiä voisi leikkisästi kutsua Northerin tai Kalmahin pikkuveljeksi, sillä se pohjaa musiikissaan samoihin tekijöihin kuin kaksi edellämainittua yhtyettä. Poikkeuksena on se, miten Grendel käyttää syntikoita musiikissaan. Ne kun on jätetty nykynormeista poiketen taka-alalle ja tämä erottaakin yhtyeen muista vastaavista yhtyeistä. Biisit on kasattu kitaramelodioiden varaan, joita syntikat tukevat. Tempo on myös pidetty sopivana koko levyn läpi. Laulut hoidetaan nykyajan trendien mukaan välillä huutaen, matalalta muristen tai puhtaasti laulaen. Tämä toteutus toimii yllättävän hyvin, koska selvät ”lauletaan kaikki mukana” kertosäkeet on karsittu pois.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Corrupt To The Core” sisältää kymmenen biisiä, joista yksi on rauhallisempaa tunnelmointia ja loput yhdeksän raskasta runttausta. Biisien kestot vaihtelevat viiden minuutin molemmin puolin. Selväksi helmiksi nousee levyn aloittava ”Apovalyptic Rain” sekä levyn raskaimmasta päästä oleva ”Dusk of Humankind”. Levyn päättävä ”Day of Redemption” saa myös allekirjoittaneen pään heilumaan.

Grendelin ”Corrupt To The Core” on hyvä metalli levy. Se on tehty hyvin ja biisit on mietitty loppuun asti. Tiettyä irroittelua olisin toivonut mukaan, mutta tässä vaiheessa uraa on ehkä parempi tehdä sitä mitä parhainten osaa. Grendelin musiikkia voisi suositella Shade Empire ja Insomnium faneille, vaikka se ei ole kummankaan bändin peilikuva.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

01. Apocalyptic Rain
02. An Evil Eye
03. Down
04. Silver Tongues
05. Five Years Without The Sun
06. Traumatised For Life
07. Crushed By The Pressure
08. Through Hell
09. Dusk Of Humankind
10. Day Of Redemption


www.myspace.com/grendelband

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat