Grimes marraskuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 14.6.2012

Indie- ja elektropop-piirien keskuudessa huimaan suosioon noussut kanadalainen laulajatar Grimes saapuu marraskuussa ensi kertaa Suomeen. Helsingin Korjaamolla lauantaina 24. marraskuuta esiintyvä Grimes on aivan omanlaisensa musiikillinen ja visuaalinen spektaakkeli, joka jokaisen uusia aaltoja seuraavan pop-musiikin ystävän olisi syytä nähdä. Liput Korjaamon keikalle tulevat myyntiin maanantaina 18. kesäkuuta Tiketissä ja Lippupisteessä.

Montrealilainen Claire Boucher, alias Grimes, on kahdessa vuodessa ehtinyt levyttää kolme täysipitkää albumia sekä yhden EP:n, hurmata live-esiintymisillään yleisönsä lukemattomia kertoja sekä pongahtaa eri musiikkialan asiantuntijoiden ja kuluttajien suosiolliseen fokukseen. Esimerkiksi musiikkisivusto Pitchfork on hehkuttanut Grimesiä näin: “Hän kukkii ja kehittyy melkein nopeammin kuin me pystymme pysymään perässä”. Kokeellisen popparin kolmas albumi, nimeltään ”Visions” julkaistiin maaliskuussa. Pitchfork myös ennustelee tälle ”Montrealin ihmeelle” upeaa nousua uuden albuminsa myötä.

Boucherin keijukaismainen olemus ja herkkä ääni saavat jännittävää vastapainoa kahdeksankymmenlukulaisen tykyttävistä taustaefekteistä. Kekseliäs Grimes syntyi alkuvuodesta 2010 Montrealin indiemusiikkipiireissä ja on kerännyt huomiota siitä lähtien.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Grimes onnistuu luomaan jännittävillä ideoillaan musiikkiinsa vahvan rytmisen efektin. Grimesin aikaisempien levytysten tyyli ja vaikutteet ovat vaihdelleet jokaisen levyn myötä laajentaen Boucherin osaamisalueita. Tämä on tehnyt hänestä eräänlaisen kulttuurien kuraattorin sekä kasvattanut vasta 23-vuotiaan monilahjakkuuden taitoja myös tuottajana. Muun muassa New Age-, industrial sekä K-pop -genrejen parissa liikkuva ”Visions”-albumi jatkaakin Grimesille tyypillistä, musiikillisista raja-aidoista piittaamatonta joustavuutta. Helsingin Sanomissakin kehutulla albumilla voi kuulla vaikutteita esimerkiksi The Knifelta, Enyalta, TLC:ltä ja Aphex Twiniltä.

KEIKKA:
Grimes (CAN)
La 24.11.2012 Helsinki, Korjaamo
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT:
20 euroa + mahd. toimituskulut / ovelta 22 euroa, mikäli lippuja on jäljellä
Korjaamolaiset: 18 euroa + mahd. toimituskulut / ovelta 20 euroa, mikäli lippuja on jäljellä
Myyntiin ma 18.6.2012 klo 9 Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi sekä Lippupisteen myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600 900 900 (1,97e/min + pvm) ja netissä www.lippu.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat