Grungea 2020-luvun otteella: haastattelussa Hanging Gardenista, I Revoltista sekä Keomasta tunnettujen muusikoiden uusi projekti JATALA

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.2.2020

Jasse Jatalan johtama JATALA on viime vuonna raskaan rockin kartalle ilmestynyt yhtye, joka on nuoresta iästään huolimatta harvinaisen valmis tapaus. Kokemusta yhtyeen riveissä on bändeistä kuten I Revolt, Hanging Garden, EX-Keoma ja EX-Serephiel. Musiikillisen kompassin neula bändillä osoittaa vahvasti kohti valtameren takaista metallikenttää, johon bändi sijoittaa omat esikuvansa. Toistaiseksi JATALA on julkaissut kaksi singleä, joista jälkimmäinen, ”Tail Chaser”, nostettiin kovaan seuraan Radio Rockin Rautaa vai roskaa? -ohjelmassa Pearl Jamin ja Nightwishin uutuuksien väliin. Kaaoszine päätti ottaa selvää, mistä tuoreessa kokoonpanossa on kyse.

Yhtyeesi JATALA on tuore nimi Suomen musiikillisella kartalla. Kertoisitko vähän kokoonpanosta, miten bändi sai alkunsa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jasse Jatala: Tunsin uutta intoa tehdä musiikkia, ja kun kerran olimme useaan otteeseen Erikin (EX-Serephiel) kanssa jauhaneet yhteistyöstä projektiluontoisesti, oli aika ottaa häneen yhteyttä. Oikeastaan se oli homman ensimmäinen kulmakivi JATALA:n synnyssä. Rustailin siinä samalla ruutuvihkoon lyriikkaa, ideoita ja puhua pälpätin Erikille eri soittajaehdokkaista projektiin. Meni hetki, ja uskalsin ottaa yhteyttä Villeen (I Revolt). Hän tuntui innostuneen asiasta siltä istumalta, ja silloin fiilikset vahvistuivat, että tästähän voi kehkeytyä ihan oikeasti bändi! Juttelin samoihin aikoihin myös Jussin (Hanging Garden) kanssa yhteistyöstä, jos vaikka tarvitsisivat vierailevaa ääntä fanittamani Hanging Gardenin jollekin tulevalle julkaisulle, ja kerroin tilanteesta. Jussi mulle vinkkas takaisin, että hänhän voisi soittaa bassoa. Jari tuli rumpuihin niin, että näin Erikin somessa yhden videopätkän Jarista soittamassa ja kyselin, kuka helvetti toi on. Hän soittaa todella mageesti. Jari kävi, homma rullasi heti ja tyyppikin on mukava. Bändi oli siis kasassa. JATALA oli syntynyt.

Olette toistaiseksi julkaisseet kaksi singleä, joissa kuuluu vaikutteita laajalla skaalalla. Mitkä bändit ovat vaikuttaneet eniten JATALAn musiikkiin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jasse Jatala: 90-luvun ja 2000-luvun alun metalli-, rock- ja grungebändit. Alice In Chains ja Pantera tuntuvat olevan ne nimet, jotka jatkuvasti pyörivät mielissämme ja jutuissamme. (Ehkä ripaus Avenged Sevenfoldia jutuissa myös on, Jari lisää.) Joka tapauksessa tehdään omaa juttua, jonka pitää maistua meille hyvältä, ja annetaan niiden fiiliksien kiertää myös kuulijoille asti.

Tuore singlenne ”Tail Chaser” on pyörinyt Radio Rockin Rautaa vai roskaa? -ohjelmassa, jossa ihmiset saavat soittaa ja kertoa mielipiteensä kyseisestä kappaleesta. Oletko seurannut kuulijoiden kommentteja, ja onko jotain jäänyt niistä erityisesti mieleen?

Jasse Jatala: Ollaan seurattu ja kuunneltu jengin palautetta, joka on todella tärkeää musiikkia tehdessä. Kuulijoilta on tullut hyvän positiivinen vastaanotto niin internetissä kuin radiossa. Pari hauskaa juttua soittajilta tuli, ja erityisesti mieleen jäivät ”B-luokan makkara, jonka kuitenkin syö ilomielin” ja se, kun Jumala soitti ja kertoi mielipiteensä. Kitarasooloja myös kehuttiin, ihan syystäkin ;).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäinen singlenne flirttaili progressiivisen metallin ja toinen grungen kanssa. Mihin JATALA matkaa musiikillaan seuraavaksi?

Jasse Jatala: Ollaan koko porukalla yhtä mieltä tästä, biisit syntyy luontevasti ja vaikka vaikutteita kuuluu, tehdään ihan omaa juttua. Mitä genreihin tulee, ei haluta lokeroitua, mutta metallin elementit on kaiken perustana.

Millaisia unelmia/tavoitteita teillä on musiikkinne suhteen?

Jasse Jatala: Ollaan paljon puhuttu unelmista ja visioitu tulevaa, tavoitteita pitää olla ja ne pitää olla korkealle asetettuina. Ville kokosi tän lauseeksi: ”Vain taivas on rajana tän porukan kanssa”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osallistuit viime kauden The Voice of Finlandiin, josta Toni Wirtanen nappasi sinut joukkueeseensa. Koetko saaneesi Toni Wirtaselta musiikillisia neuvoja, joista on hyötyä myös televisioruutujen ulkopuolella?

Jasse Jatala: Toni on ollut tukena mulle TVOF:sta lähtien ja on edelleen. Olen saanut siltä rehellisen suorapuheisia mielipiteitä ja vinkkejä, joista olen todella kiitollinen.

Jos saisit valita minkä tahansa bändin kiertuekumppaniksenne, minkä valitsisit?

Jari: Lamb of God.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ville: Guns n Roses.

Erik: Alice In Chains.

Jussi: Stone Sour.

Jasse: Alter Bridge.

 

Vapaa sana!

Jasse Jatala: Leiristä kuuluu: kalja on hyvää. Ota meidän somet FB ja IG haltuun ja tuu seuraamaan, mitä JATALA tekee seuraavaksi!

Kokoonpano
Jasse Jatala – laulu
Erik Halonen – kitara
Ville Marttila – kitara
Jussi Hämäläinen – basso
Jari Rantanen – rummut

JATALA somessa
Facebook: http://www.facebook.com/jatalaband/
Instagram: http://www.instagram.com/jatalaband

Haastattelu: Tomi Asuintupa

Luetuimmat

Uusimmat