Gus G. julkaisee soololevyn ”Fearless” huhtikuussa

Kirjoittanut Sami Rautiainen - 21.2.2018

Kreikkalainen kitaravirtuoosi Gus G. (Firewind) nousi metaliväen yleiseen tietoisuuteen vuonna 2009, kun hänet kutsuttiin Ozzy Osbournen kitaristiksi. Gus G. levytti Ozzyn kanssa tämän toistaiseksi viimeisen soololevyn ”Scream” (2010) sekä toimi Ozzyn kiertuekitaristina.

Gus G.:n varsinainen elämäntyö on power metalia soittava Firewind, jonka mies perusti 1998. Yhtye on tähän mennessä julkaissut kahdeksan albumia. Kun Firewind jäi vuonna 2013 laulajan eroamisen myötä määrittelemättömälle tauolle, Gus G. päätti aloittaa soolouransa. Ensimmäisen soololevyn ”I Am the Fire” mies julkaisi 2014, ja heti seuraavana vuonna tuli ulos ”Brand New Revolution” -täyspitkä. Nyt on vuorossa soololevy numero kolme, ”Fearless”, jonka Gus G. julkaisee huhtikuussa AFM Recordsin kautta. Levyllä esiintyvät Gus G.:n lisäksi laulaja/basisti Dennis Ward (Pink Cream 69, Unisonic) sekä rumpali Will Hunt (Evanescence). Osa levyn kappaleista  on kitarapainotteisia instrumentaaleja ja mukana on myös cover-versio Dire Straitsin klassikosta ”Money For Nothing”.

Levyn kappalelistaus:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Letting Go
2. Mr. Manson
3. Don’t Tread On Me
4. Fearless
5. Nothing To Say
6. Money For Nothing
7. Chances
8. Thrill Of The Chase
9. Big City
10. Last Of My Kind

Bonus-kappaleet digipäkillä/vinyylillä:

11. Little Ain’t Enough
12. Aftermath

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat