Gus G sekä Marty Friedman yhteiskeikoille Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.2.2014

Gus G Marty Friedman 2014Ozzy Osbournen kitaristina tunnettu Gus G sekä alkuvuodesta soololevyn julkaiseva kitaravirtuoosi Marty Friedman lähtevät yhteiskiertueelle toukokuussa! Läpi Euroopan matkaava kitarashow käynnistyy Tampereen Klubilta vappupäivänä 1.5.2014 ja seuraavana päivänä luvassa on Helsingin Nosturi. Liput keikoille tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 12. helmikuuta.

Alun perin omasta bändistään Firewindista tunnettu Gus G, oikealta nimeltään Kostas Karamitroudis, on niittänyt mainetta kitaristien parissa jo vuosia. Miehen läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui kuitenkin, kun läpi koko uransa nimekkäiden kitaristien rinnalla esiintynyt Ozzy Osbourne pyysi kreikkalaisen aisaparikseen edellisen kitaristin Zakk Wylden lähdettyä tämän bändistä vuonna 2009. Kierrettyään maailmaa viisi vuotta Ozzyn kanssa ja pimeyden prinssin keskittyessä tällä hetkellä Black Sabbathiin, Gus G julkaisee ensimmäisen soololevynsä I Am The Firen maaliskuussa.

Myös Marty Friedman julkaisee uuden albuminsa tulevana keväänä. Inferno -levyllä kuullaan mm. Alexi Laihoa sekä Friedmanin vanhaa aisaparia, ALS-taudin halvaannuttamaa Jason Beckeria.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Marty Friedman tunnetaan, paitsi jo 80-luvulla kulttimaineeseen nousseesta Cacophonysta, etenkin erään legendaarisen thrash metal -yhtyeen, jonka nimeä tässä tiedotteessa ei saa mainita, kulta-aikojen kitaristina. Friedman jätti tuon nimeltämainitsemattoman, mm. Symphony of Destructionin julkaisseen yhtyeen vuosituhannen vaihteessa ja on sittemmin julkaissut tasaiseen tahtiin soolomateriaalia läpi koko 2000-luvun.

GUS G & MARTY FRIEDMAN
GUITAR UNIVERSE 2 TOUR IN FINLAND

To 1.5.2014 Tampere, Klubi
Liput 20 € ennakkoon // 23 € ovelta
Ennakkomyynti: Tiketti 12.2.alkaen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pe 2.5.2014 Helsinki, Nosturi
Liput 24 € ennakkoon // 26 € ovelta
Ennakkomyynti: Tiketti 12.2.alkaen

www.gusgofficial.com
www.martyfriedman.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat