Haastattelussa Rock In The City -festivaalikiertueeseen valmistautuvan Mokoman rumpali Janne Hyrkäs: “Katse on vahvasti tulevaan päin, on siellä sitten odottamassa livekeikkoja tai uusia biisejä.“

Kirjoittanut Satu Haiko - 16.7.2021

Mokoma on mukana Rock in the City festivaalikiertueella tänä vuonna. Kiertue toteutuu vihdoin heinäkuun lopussa vieden bändejä keikoille ympäri Suomen. Yhtyeen rumpali Janne Hyrkäs vastasi kysymyksiimme tunnelmista odotettujen live-esiintymisten kynnyksellä.

Hei! Mitä kuuluu Mokomalle?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne: Mokoman kesä on lähtenyt kivasti käyntiin, ollaan ehditty soittamaan neljä keikkaa. Ensimmäinen keikka oli toki yhdeksän kuukauden keikkatauon jälkeen poikkeuksellisen jännittävä. Yllättävän äkkiä muistui kuitenkin mieleen, että tämähän se on se meidän homma! Tämä me osataan!

Rock In The Cityssähän on varmaan paljon teille jo muiltakin metallifestareilta entuudestaan tuttuja bändejä. Onko kiva päästä näkemään kollegoja pitkän tauon jälkeen? 

Janne: On joo. Kun oli rajoitukset päällä ja muitakaan bändejä ei päässyt näkemään livenä, niin huomasin, että aloin kaipaamaan kumpaakin: omia ja muiden keikkoja. Aika säännöllisesti käyn kuitenkin normioloissa keikkoja katsomassa vapaa-ajallakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nuo neljä keikkaa, jotka jo ehdimme soittaa olivat omia keikkoja. Kollegat ovat siis vielä tapaamatta tämän kesän osalta. Ihan todella kliffaa mennä morjestamaan tuttuja ja päästä näkemään hyviä bändejä samalla!

 

Tämä festivaalihan on sellainen, että samoja bändejä viedä viedään eri kaupunkeihin ja luultavasti on paljon kohtaamisia näiden bändien välillä. Sellaista tuleekin mieleen kysyä, että onko näiden bändien kanssa bäkkärillä tai siellä kulissien takana muuten ollut joskus jonkinlaisia vetoja tai muita hassutteluja? 

Janne: Mokomallahan on ollut todella tiivis suhde Stam1nan kanssa kohta 20 vuotta ja niiden kanssa ollaan kyllä ehditty tehdä kaikenlaista, sekä lavalla että sen ulkopuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Tuleeko jotain erityistä hauskaa tilannetta mieleen?

Janne: Varmaan ensimmäinen Sakara Tour 2006 ihan kokonaisuutena. Silloin meidän hevihommat lävähtivät todella isolleen ja sitä siinä sitten ihmeteltiin oikein porukalla. Oltiin nuoria ja vallattomia sekä nautittiin elämästä ja soittamisesta täysillä! Toki nautimme edelleen. Silloin viimeistään valkeni, että mehän voidaan lähteä ihan Sakaran porukalla liikenteeseen ja tuvat ovat täynnä, se oli siistiä.

Henkilökohtaisia kohokohtia Stam1nan kanssa on ollut bändin tsekkaaminen Suomen ulkopuolella, oli se sitten Saksassa, Puolassa tai Karibialla, levy-yhtiön merch-ukon ja fanin ominaisuudessa. Ollut valtavan upeaa huomata miten Lemin mageilijoiden homma toimii, ihan missä vaan. Ollaan kaiken ihanan lisäksi ns. saman kylän poikii.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kerroit, että odotat pääseväsi katsomaan muiden esiintymisiä… Luuletko, että voisit Rock In The Cityssä ehtiä katsomaan vaikka Stam1nan tai jonkun muun yhtyeen keikan? 

Janne: En ihan tarkkaan nyt niitä aikatauluja muista. Sen verran olen katsonut, että tiedän milloin on oma veto. Keikkapäivänä ehtii nähdä ehkä pari vetoa ennen kuin pitää alkaa valmistautua omaan. Aika usein me jäädään mestoille oman keikan jälkeen vielä hetkeksi pyörimään.

Oletko näissä poikkeusoloissa ehtinyt pohtimaan, että mistä erityisesti nautit musiikinteossa? Mikä saa palaamaan rundille ja mikä siellä on kaikista siisteintä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne: Kyllä se aika äkkiä selvisi. Kaipaan keikkailua ja sitä kontaktia, joka syntyy yleisön ja fanien kanssa. Livenä soittaminen on tosi erilainen juttu kuin treeniksellä soittaminen. Treeniksellä oppii treenaamaan ja esiintymällä esiintymään. Keikoilla sattuu ja tapahtuu kaikkea yllättävää, vaikka olisi valmistautunut kuinka hyvin. Pitää osata reagoida nopeasti, elää hetkessä ja olla tilanteen päällä koko ajan. 

Meiltä tuli vuonna 2020 helmikuussa albumi ”Ihmissokkelo”. Ehdittiin soittamaan silloin vain muutama keikka albumin tiimoilta. Uuden biisin toimivuus paljastuu kuitenkin vasta keikalla, yleisö on paras mahdollinen testialusta uusille kappaleille. Onnistunut levyversio ei aina takaa, että biisi olisi myös livehitti.

 

Onko ”Ihmissokkelo”-albumin materiaali erityisesti esillä näillä tulevilla keikoilla?

Janne: Tunnin festarivedossa ei tulla painottamaan mitään levyä, luvassa on järjetön hittikimara vuosien varrelta, heh. ”Ihmissokkelolta” on onneksemme jokunenkin biisi raivannut tiensä vanhojen hyväksi havaittujen sekaan!

Niin, teilläkin on jo pitkä ura ja varmasti löytyy jo hyvin monta faneille tärkeää biisiä.

Janne: Kyllä. Ei olla vielä tehty settilistaa, mutta veikkaan että se tulee olemaan haasteellista. Meilläkin bändin sisällä suosikit saattavat vähän vaihdella, mutta onneksi olemme aika samoilla linjoilla, miten setin perusrunko kannattaa rakentaa.

Onko ”Ihmissokkelo” levyn jälkeen tullut kirjoitettua uutta materiaalia tai ehtinyt syntymään uusia biisiaihoita? 

Janne: Alkuvuoden bändi vietti hiljaiseloa ja ainakin itse tuli oltua aika alamaissa, ilman sen kummempaa ajatusta tulevasta. Jossakin kohtaa kevättä bändi päätti raahata itsensä treenikselle, ja sen verran uskallan paljastaa, että ei me siellä ”Punaista kukkoa” ja ”Takatalvea” soiteltu, heh. Tästä voi päätellä jotakin, luulisin. 

Teillä on pyörinyt pandemian aikana MänttiTV lähettämässä keikkastriimejä. Onko näiltä tulevilta keikkareissuilta tulossa uusia lähetyksiä? Luuletko, että MänttiTV olisi tullut jäädäkseen?

Janne: Vaikea sanoa. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että meidän striimihommat on katseltu vähäksi aikaa. Tehtiin treenisliveä ja monituntista Pikkujoulu-spektaakkelia. Pitäisi keksiä nerokas uusi kulma striimihommaan. Spontaaneja Instagram-livejä saattaa tulla, jos sattuu fiilis kohdilleen. Jotenkin katse on niin vahvasti tulevaan päin, on siellä sitten odottamassa livekeikkoja tai uusia biisejä. Striimit tuntuvat tällä hetkellä pahimman korona-ajan puuhastelulta.

Mites nyt, kun on pitkä keikkatauko tosiaan ollut tässä alla, onko sellainen vaarantunne vähän suurempi live-esiintymisissä?

Janne: Ollaan ehditty aloittamaan keikkailu, treenattu sitä ennen tosi hyvin ja on tuttu tekniikka messissä. On kyllä todella luottavainen mieli. Kesäkuinen Lutakon Lippa-keikka jännitti, mutta kone käynnistyi jo ensimmäisellä yrittämällä. Vaarantunne on kuitenkin läsnä, aina. Ei me nyt herranjumala niin pro olla, heh.

Voisin kuvitella, että aika ikimuistoisia keikkoja on tiedossa tänä kesänä. Niitä on odotettu niin paljon!

Janne: Vähän tässä tietysti vielä vilkuilee olan yli ja on pelko p*rseessä, kun tilanne voikin äkkiä muuttua. Varovaisen toiveikkaana ja innokkaana kohti keikkoja siis. Niin monta kertaa on keikkoja heivattu ees ja taas tässä puolentoista vuoden aikana. Uskon vasta kun hyppään keikkabussiin, että ollaan tässä nyt ihan oikeasti keikalle menossa!

Jännittäviä keikkoja tulossa siinäkin mielessä. Onko tämä haastava jakso tullut jollain tapaa näkyväksi teidän tekemässä musiikissa? 

Janne: On vähän liian aikaista lähteä sitä arvailemaan. No, kaikkihan nyt vaikuttaa kaikkeen. Mutta nyt tilanne on kuitenkin sen verran päällä, että ei oikein voi hahmottaa minkälaisia jälkivaikutuksia tulee. Eihän tämä voi olla vaikuttamatta, luulisin.

En tosiaan tiedä vaikuttavatko haastavat ajat suoraan Mokoman musiikkiin, mutta toivon että musiikkialan ahdinko ei toistu samassa mittakaavassa jos vastaava mälli pamahtaisi uudestaan tuulettimeen.

Joo. Varmasti musiikkialan rakenteita pohditaan tällä hetkellä niin moneen kertaan eri kantilta, että kaikki on murroksessa. Toivotaan, että jotain hyvää kehitystä tapahtuisi!

Janne: Jep. Kohti parempia aikoja, paremmalla ymmärryksellä!

Olisiko vielä jotain terveisiä, mitä haluaisit lähettää bändiltä meidän lukijoille?

Janne: Reipasta kesämieltä ja kireitä siimoja!

Kiitos haastattelusta ja mahtavaa kesän jatkoa! Nähdään Rock In The Cityssä, hienoa päästä katsomaan teitä siellä! 

Janne: Kiitos, samoin! Nähdään siellä!

Mokoma – Sauna Open Air 2019

Luetuimmat

Uusimmat