Settle Your Scores

Haastattelussa uuden albuminsa julkaiseva Settle Your Scores: ”Tulet itkemään, nauramaan ja mikä tärkeintä: moshaamaan!”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.4.2018

Yhdysvaltalainen, Ohiosta ponnistava pop punk -yhtye Settle Your Scores julkaisee uuden albuminsa 13. huhtikuuta. Tuleva albumi ”Better Luck Tomorrow” on yhtyeen toinen pitkäsoitto ja se julkaistaan SharpTone Recordsin kautta. Pop punkkia ja metalcorea musiikissaan yhdistelevä viisihenkinen yhtye julkaisi edellisen albuminsa vuonna 2016. Sittemmin Settle Your Scores onkin ehtinyt keräämään itselleen kiitettävän kokoisen kuuntelijajoukon keikkaillessaan aktiivisesti ympäri kotimaataan. Tämän vuoden aikana yhtye aikoo jatkaa keikkailua samaan tahtiin ja omien sanojensa mukaan paiskia hommia entistäkin enemmän.

Kaaoszine tavoitti yhtyeen nokkamiehen ja vokalistin, Christianin, ja pääsi tämän myötä tutustumaan paremmin pian julkaistavaan albumiin ja sen taustoihin. Christian kertoi hieman albumin syntyprosessista sekä avasi mm. sitä, millaiset tekijät bändin omaan soundiin ovat vaikuttaneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tervehdys Christian! Mukavaa, että ehdit juttelemaan kanssani. Haluaisitko heti tähän alkuun lyhyesti esitellä yhtyeen, jos jollain lukijalla on vielä jäänyt Settle Your Scores pimentoon?

Christian: Hei! Kiitos itsellesi, kiva että tämä onnistui. Minä olen tosiaan Christian ja olen bändin laulaja. Ricky ja Patrick soittavat kitaraa, Jeff bassoa ja Caleb on rumpalimme.  Siinä Settle Your Scores lyhyesti!

Millainen on fiilis bändin riveissä tällä hetkellä, nyt kun uuden albumin julkaisupäivään on enää pari viikkoa jäljellä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Christian: Olemme ihan mielettömän innoissamme. Tämä on tosiaan ensimmäinen albumimme levy-yhtiön alla ja on ollut mahtava huomata, että tähän mennessä saamamme palaute on ollut äärimmäisen positiivista. Totta kai olimme aluksi lievästi sanottuna huolissamme – tällä alalla työskentely kun pitää aina sisällään omat riskinsä. Nyt kuitenkin tuntuu, että pikkuhiljaa innokkuutemme on voittanut kaiken tuon jännityksen. Innostunut ja hyvä fiilis siis!

Tuleva albumi kantaa nimeä ”Better Luck Tomorrow”. Kerro vähän ideasta albumin ja sen nimen takana?

Christian: Albumin nimi kansitaiteineen ja kuvituksineen perustuu itseasiassa yhteen todella outoon ja sekavaan uneen jonka näin. Olimme noihin aikoihin keskustelleet bändin kanssa kansitaiteesta ja mahdollisista nimi-ideoista. Ilmeisesti aivoni halusi sitten antaa minulle vähän uusia ideoita yön aikana! Näin siis unta, että kävelin sellaista hyvin pimeää ja sateista kujaa pitkin. Koko ympäristö oli täynnä hyvän ja huonon onnen symboleja ja merkkejä, jotka tuijottivat minua kävellessäni kujaa pitkin. Kujan päässä oli valaistu alue, joka näytti miellyttävältä ja turvalliselta. Kun heräsin tuosta unesta, naputtelin saman tien pitkän viestin muille bändin jäsenille ja kerroin heillä kaiken tuosta näkemästäni unesta. Loppujen lopuksi päätimme viestiryhmämme kesken, että ”Better Luck Tomorrow” on täydellinen nimi albumille. Tiedän, kuulostaa kliseeltä, mutta idea ja nimi todella tulivat minulle unessa!

Edellisestä albumistanne on kulunut pari vuotta. Millaisia ideoita ja tavoitteita teillä oli mielessä tämän uuden albumin suhteen ja millaisella mielentilalla sitä lopulta lähdettiin työstämään?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Christian: Ricky on meistä se pääasiallinen biisientekijä ja hänen kirjoitustyylinsä tuntuu olevan hyvin yhtenäinen sen suhteen, että sanoitukset usein peilaavat mennyttä aikaa. Tämä albumi pysyy tuossa tutussa teemassa, mutta se on tyylillisesti hyvin erilainen mitä aiempi materiaalimme on tähän mennessä ollut. ”Better Luck Tomorrow” -albumi polskuttaa jossain paljon syvemmissä vesissä kuin pelkästään pop punkissa. Siellä on seassa rockia, metalcorea ja onhan siellä mukana yksi akustinenkin kappale!

Kun puhutaan albumin tekoprosessista, miten roolit ovat teidän välillänne jakautuneet?

Christian: No, kuten sanottu, Ricky tosiaan hoitaa suurimman osan kappaleiden kirjoittamisesta. Jeff kirjoitti myös yhden kappaleen tälle albumille. Häneltä löytyy myös äänitysstudio, jota me käytimme tällä kertaa esimerkiksi albumin demojen äänittämiseen. Mitä muuten prosessiin tulee, me työskentelemme kaikki yhtenä tiiminä. Toimimme yhdessä ja annamme toisillemme palautetta prosessin aikana. Haluan kuitenkin nostaa esiin Rickyn ja Jeffin, sillä he tekevät ehdottomasti paljon ns. extratyötä, jotta kaikki toimii ja onnistuu haluamallamme tavalla.

Mikä kappaleista oli mielestäsi kaikista hauskinta tehdä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Christian: Hmm tulee yksi mieleen, se tosin on Jeffin kirjoittama kappale. Albumin kahdeksas raita ”Off and On” on sellainen, mistä henkilökohtaisesti tykkään kovasti. Siinä kappaleessa on vähän sellaiset emo-vibat ja siksi se on mielestäni niin hauska.

Albumin ensimmäinen sinkku on nimeltään ”Keep Your Chin Up and Your Expectations Down”. Kerro vähän millainen tarina kappaleen takana on ja miten juuri se päätyi julkaistavaksi ensimmäisenä?

Christian: Kappale pohjautuu nykymaailman deittailuskeneen ja oikeastaan ihan yleisesti villiin deittailuun modernissa maailmassa. Ricky kirjoitti tuon kappaleen ja kappaleen idea pohjautuu hänen omien sanojensa mukaan Master Of None -sarjassa olleeseen Tinder-aiheiseen jaksoon. Kappale päätyi albumin ensimmäiseksi sinkuksi SharpTone Recordsin ehdotuksesta. He heittivät ilmoille ajatuksen ja olimme heti yhtä mieltä siitä, että tuo kappale olisi enemmän kuin sopiva ensimmäiseksi kappaleeksi. Loppu onkin sitten historiaa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuon kappaleen nimestä tulikin mieleeni, että monesti pop punk -genressä vallitsee tietynlainen pessimistinen ja ironinen ote, mitä kappaleiden sanoituksiin tulee. Tuntuuko, että on tavallaan helpompi kertoa niistä negatiivisista asioista positiivisien sijaan vai miten itse koet asian?

Christian: Joo. No, Ricky esimerkiksi kirjoittaa useimmiten hyvin todenmukaisia ja nimenomaan melko pessimistisiä tekstejä. On kyllä totta, että tämänkin albumin tekstit pitävät sisällään aika rankkojakin aiheita. Luulen, että noista rankemmista aiheista ja ihan yleisesti kaikista negatiivisista tapahtumista ja tunteista kirjoittaminen on yleisesti helpompaa juuri sen vuoksi, että negatiiviset tunteet ovat usein niitä kaikista voimakkaimpia. Toisaalta negatiiviset tunteet ovat usein myös helpoimmin samastuttavia, jos nyt ajattelee sellaista ns. normaalia jokapäiväistä musiikinkuuntelijaa. Niin minä ehkä asian näkisin.

Ehditkin jo hieman sivuta aihetta, mutta vielä hieman tarkemmin; millaisia aiheita eniten pyörittelitte mielessä kappaleita tehdessä?

Christian: Albumilla on mielestäni mukana pari isompaa niin sanottua teemaa. Kaiken kaikkiaan yksi suuri aihepiiri tai teema mitä albumilla käsitellään, on menneisyyden peilaaminen tähän päivään. Ainoa tapa muuttaa asioita elämässäsi on se, että yksinkertaisesti nousee perseeltään ja tekee jotain muutoksen eteen. Se ehkä on se isoin ajatus ja pointti albumin takana. Menneisyydessä vellominen ja vanhojen tapahtumien muistelu ei juuri auta etenemään mihinkään suuntaan, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta.

Kappale ”Your Teeth vs. the Pavement” erottui albumin raidoista ehkä eniten omaan korvaani ja voisi sanoa, että se on yksi raskaimmista – ellei jopa raskain – kappale tällä albumilla. Miten tuo kappale sai alkunsa?

Christian: Joo, se todella on albumin raskain kappale! Luulen myös, että se tulee yllättämään aika monen kuuntelijan. Kappaleen synnystä en oikein osaa kertoa muuta kuin sen, että Ricky teki ihan loistavaa duunia sen kanssa. Hän halusi kirjoittaa tähän kappaleeseen mukaan vähän djent -kitarointia ja lopputuloksestahan tuli ihan mieletön!

Osa albumin kappaleista tuo mieleen 2000-luvun pop punk aikakauden, mutta kuten sanottu mukana on myös reippaasti raskaampia ja tyylillisesti hyvin erilaisia kappaleita. Koetteko ikinä hankalaksi sovittaa erityylisiä kappaleita yhtenäiseksi kokonaisuudeksi?

Christian: No ei oikeastaan. Ricky on todella taitava kirjoittaja, varsinkin siinä mielessä, että hän osaa kirjoittaa noita kumpaakin tyyliä. Häneltä taittuu niin tarttuvat rauhallisemmat kappaleet, kuin nuo raskaammat ja vihaisemmatkin osuudet. Vokalistina minä olen ehdottomasti yrittänyt kehittyä ja laajentaa omia tekniikoitani uusille ja erilaisille tasoille. Tälle albumille esimerkiksi treenasin erilaisia sävelkorkeuksia huuto-osuuksiin. Yleisesti ottaen opettelin myös omaan laulutapaani hieman raspisempaa ja kauttaaltaan raivokkaampaa otetta.

Onko teillä kaikilla samanlainen musiikkimaku vai syntyykö oma soundinne nimenomaan siitä, että kaikki tuovat pöytään omia vaikuttajiaan eri genreistä?

Christian: Meillä on kyllä hyvin eriäviä mieltymyksiä musiikin suhteen ja onhan meillä toki kaikilla myös hyvin erilaiset musiikilliset taustat. Tosin silloin kun soitamme tai muuten vain hengailemme yhdessä, me yleensä huudatamme metalcorea tai pop punkkia. Ricky ja Caleb ovat tosiaan aiemmin soittaneet sellaisissa hyvin klassisen rockin yhtyeissä sekä pop punk -bändeissä, Patrick ja minä olemme olleet metalcore/crabcore -yhtyeissä ja Jeff puolestaan on aiemmin ollut räppäri! On siis totta, että jokainen meistä varmasti tuo mukaan jotain vaikutteita noista genreistä. Settle Your Scores on varmasti jonkinlainen yhdistelmä kaikkea tuota, mutta suurimmat vaikuttajamme tulevat ehdottomasti juuri sieltä 2000-luvun pop punkin ja metalcoren suunnalta!

Kerro vielä omin sanoin, mitä kuuntelija voi mielestäsi albumilta odottaa?

Christian: Tulet nauramaan, tulet itkemään ja mikä tärkeintä: tulet moshamaan!

Onko ennen albumin julkaisua luvassa vielä lisää musiikkivideoita? Entä miltä lähitulevaisuuden suunnitelmat muuten näyttävät?

Christian: Muutama musiikkivideo saattaa kyllä olla tulossa, mutta ei niistä sen enempää. Ne jääköön vielä yllätykseksi. Suunnitelmana olisi lähteä kiertueelle ja kiertää oikeastaan läpi tämän vuoden. Muutoin sitten aiomme vain paiskia hommia niin paljon kuin suinkin mahdollista. Jääkää siis odottamaan mahtavia juttuja meidän suunnaltamme!

Haluatko lopuksi lähettää terveisiä Kaaoszinen lukijoille ja kuuntelijoillenne Suomessa?

Christian: Ehdottomasti! Haluamme ensinnäkin kiittää Kaaoszinea tästä haastattelusta. Oli mahtavaa, että saimme jutella albumista kanssanne! Iso kiitos myös kaikille menneille, sekä tuleville kuuntelijoille ja ihmisille jotka ovat meitä matkan varrella tukeneet. Tervehdys myös kaikille uusille faneille, jotka ehkä löysivät meidät tämän haastattelun myötä! Tsekatkaahan uusi albumimme, ”Better Luck Tomorrow”.

Luetuimmat

Uusimmat