Hail Of Bullets Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.2.2011

Hollantilainen Hail Of Bullets, jota on kutsuttu viime vuosien kovimmaksi death metal-tulokkaaksi saapuu Helsingin Nosturiin lauantaina 21.5. Viime vuoden lopulla ilmestynyt toinen täyspitkä ”On Divine Winds” oli vuoden 2010 ylivoimaisesti parhaimpia death metal-julkaisuja. Yhtyeen laulajana toimii metalliveteraani Martin Van Drunen (Asphyx, Pestilence…), jonka lisäksi yhtyeestä löytyy muitakin konkareita mm. Gorefest ja Thanatos-yhtyeistä. Intensiivinen death metal yhdistettynä sota-aiheisiin teemoihin luo murskaavan paketin jota tullaan keikalla tehostamaan teemaan sopivilla visuaaleilla.

Lämmittelijöinä toimii turkulainen Hateform ja Varkaudesta tuleva Maveth. Hateform soittaa melodista death/thrashia. Heiltä ilmestyi viime vuoden lopulla ”Origins Of Plague” -levy. Maveth on ehtinyt kerätä pientä nimeä undergroundissa. Heidän brutaali ja satanistinen death metalinsa on osoittanut mm. Black Mass Ritual Festeilla toimivuutensa ja yhtye tullaankin näkemään myös ensi kesän Hammer Open Air 2011-tapahtumassa.

KEIKKA:
”Helsinki Napalm Holocaust” 21.5.2011 Nosturi, Helsinki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
18€ ennakkoon ja ovelta. Liput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 14.2.2011 klo 9:00.

http://www.hailofbullets.com/ | http://www.hateform.net | http://www.maveth.com/ | http://www.krk-gigs.net | http://www.elmu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat