Häiriköiden kuudes pitkäsoitto ”Sama tuli” on nyt julkaistu

Kirjoittanut Niko Kuusela - 29.1.2021

Suomalaisen ramopunkin kärkinimiin jo vuodesta 1988 lukeutunut Häiriköt julkaisee järjestyksessä kuudennen pitkäsoittonsa ”Sama tuli” perjantaina 29.1. Woimasointu Recordsin kautta. Viisi vuotta levytystaukoa viettänyt yhtye oli ehtinyt jo päättää, että sen levytykset oli levytetty, sillä se koki, etteivät perinteiset albumikokonaisuudet kiinnosta enää ketään. Koska uusia kappaleita alkoi kuitenkin hiljalleen syntyä ja poltetta löytyi, yhtye päätti unohtaa yleisen meiningin ja julkaista vielä ainakin yhden albumin.

Näistä lähtökohdista bändin tarkoituksena on ollut tehdä niin vanhan liiton Häiriköt-levy kuin mahdollista, ja omistaa se ensisijaisesti yhtyeen uskollisille faneille, joita on kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana kertynyt runsaasti ympäri Suomea.

Häiriköt luottaa uutukaisellaan vanhoihin tuttuihin elementteihin, kuten suoriin ja tarttuviin punkrock-kappaleisiin, ylhäältä alas sahaaviin sähkökitaroihin sekä rumpali Maukka Maunulan tiukkaakin tiukempaan kasibiittiin, josta on vuosien saatossa muodostunut yksi bändin tunnetuimmista tavaramerkeistä. Levy on tehty ja soitettu sisään perinteisellä tyylillä ja sillä ajatuksella, ettei tässä vaiheessa uraa enää tarvitse keksiä uusia temppuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oman lisämausteensa levylle tuo mm. Nollaseiska ja The Pistones -yhtyeistä tuttu Janne Välikangas, jonka kitarasoolot ja taustalaulut tuovat kappaleisiin mukavaa melodista lisäväriä.

Levyn äänityksestä ja miksauksesta vastaa kahden aikaisemman pitkäsoiton ”Ratkaisu” (2006) ja ”Helsinki” (2015) tapaan Aksu Hanttu, joka on jälleen kerran loihtinut yhtyeelle erittäin hyvät ja tanakat soundit.

Häiriköt – ”Sama tuli” (cd/lp/kasetti/digi) perjantaina 29.1. kaikissa suoratoistopalveluissa ja hyvin varustelluissa levykaupoissa kautta maan. Levyn julkaisukeikka järjestetään Kuudennella linjalla lauantaina 20.3. Virallisen julkaisukeikan lisäksi Häiriköt nähdään ainakin Lahden Torvessa 19.3. ja Hämeenlinnan Suisto-klubilla 27.3. Kaikilla keikoilla Häiriköiden lisäksi nähdään helsinkiläinen punk-yhtye Flippipuisto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat