Haken – Affinity

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 25.4.2016

Haken on lontoolainen progressiivista metallia soittava kuuden miehen yhtye, joka julkaisee neljännen studioalbuminsa tulevana perjantaina. ”Affinity” on melkoinen pakkaus: yhdeksän kappaleen albumille on saatu mahtumaan hyvin erilaisia kappaleita ja melodioita. Albumi on monipuolinen ja hiukan mahtipuolinen kokonaisuus ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

”Affinity” lähtee liikkeelle nimikkokappaleella, jossa kuuluu mystistä örinää ja hälytyslaitteiden piipitystä. Tämä reilun minuutin kestävä intro on johdatus albumin toiseen kappaleeseen ja singlelohkaisuun ”Initiateen.” ”Initiate” alkaa vauhdikkaasti ja saavuttaa huippunsa räjähtävässä kertosäkeessä. Laulaja Ross Jenningsin ääni tulee kappaleessa hienosti esille, koska hän laulaa  muuten hentoisesti, mutta kertosäkeessä irrottelee enemmän. Äänestä tulee eräässä vaiheessa mieleen Von Hertzen Brothers, mutta tämä vaikutelma hälvenee pian kappaleen edetessä. ”1985” on albumin ensimmäinen lähes kymmenminuuttinen raita. Se lähtee liikkeelle kitarariffeillä, jotka siivittävät kappaleen jammaavaan tunnelmaan. ”1985” on äärimäisen monipuolinen kappale, jossa melodia ja tempo vaihtuvat useaan otteeseen. Esimerkiksi kuuden minuutin kohdalla sukelletaan pelimäiseen äänimaailmaan, joka vaihtuu pian painostavampaan tunnelmaan. Seitsemän minuutin jälkeen meno vain kiihtyy, eikä sooloja enää säästellä.

Albumin ytimenä voi pitää lähes 16 minuutin mittaista järkälettä, ”Architectia”. Kappale alkaa salaperäisesti, ja se polkaistaan kunnolla liikkeelle minuutin kohdalla. Kuulijalle tarjoillaan kunnon proge-elämys, sillä musiikki muuttaa muotoaan kuin kameleontti väriään. Kolmen minuutin jälkeen vokalistin pehmeä ääni tulee kuuluviin ja menevä kertosäe pääsee valloilleen ensimmäistä kertaa. Kuuden minuutin jälkeen sukelletaan melodiseen ihmemaailmaan. Kymmenen minuutin kohdalla päästään kuulemaan Griffithsin ja Henshallin kitarasoolojen ilotulitusta. Ennen yhtätoista minuuttia saavutetaan kappaleen raskain osuus, kun vokalisti ärjyen sylkee lyriikoita, ja samalla kitarat ja rummut säestävät huutoa. Loppua kohden mennään kitarasooloilla ja Jenningsin pehmeällä laululla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Red Giant” on albumin monipuolisimpia kappaleita, sillä siinä on hyvin erilaisia soundeja. Sitä voisi luonnehtia jopa sekavaksi. Kappaleeseen on ahdettu paljon erilaisia elementtejä, mikä tekee siitä hiukan puuduttavaa kuunneltavaa. Kappale avautuukin parhaiten kuuntelemalla sen useamman kerran. ”Endless Knot” alkaa melodialla, joka tuo mieleen 90-luvun nostalgisten pelien musiikit. Se on itsessään intensiivinen ja menevä kappale, joka kaappaa kuulijan huomion itselleen. Albumin muihin kappaleisiin verrattuna se kuulostaa elektronisemmalta kuin muut, mutta myös siinä on kitarasooloja, jotka ovat Hakenille tunnusomaista.

Päätösraita ”Bound By Gravity” alkaa rauhallisesti ja jatkuu verkkaisena fiilistelykappaleena, jossa on kaunis ja harras tunnelma. ”Bound By Gravity” päättyy hälytyslaitteiden piipitykseen, jolloin albumin ”ympyrä” sulkeutuu. Se on hyvä ja sopivan kevyt päätös tälle vauhdikkaalle ja monipuoliselle albumikokonaisuudelle. Albumin monet kappaleet vaativat sulatteluaikaa, joten kevyt lopetus ei lisää musiikkiähkyä. Kokonaisuutena ”Affinity” on hieno teos, jossa on upeita musiikillisia elementtejä, jotka on sovitettu sulavasti yhteen. Kappaleet ovat persoonallisia ja monipuolisia, ja ne eroavat toisistaan, minkä suhteen albumi onkin vaivaton kuunnella. Haken on saanut uudelle albumilleen raikkaan tunnelman, joka huokuu intoa ja energisyyttä.

8½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Affinity
  2. Initiate
  3. 1985
  4. Lapse
  5. The Architect
  6. Earthrise
  7. Red Giant
  8. Endless Knot
  9. Bound By Gravity

Haken Facebookissa

Luetuimmat

Uusimmat