Hardcoren pimeimmät palaset kappaleina – Arvostelussa Cult Leaderin ”A Patient Man”

Kirjoittanut Jimmy Timonen - 12.11.2018

 

Cult Leader on amerikkalainen hardcore punk yhtye, joka yhdistää soundissaan grindcorea ja sludge metallia. Bändi on aloittanut toimintansa 2013 ja luokitellaan varsin uudeksi yhtyeeksi. 2014-2015 akselilla yhtye julkaisi kaksi EP:tä ja ensimmäisen kokopitkänsä, kaikki Deathwish Inc levy-yhtiön kautta. “Lightless Walk” oli debyytiksi todella vahva ja nyt on aika selvittää mitä yhtye on kolmen vuoden aikana suunnitellut päämme menoksi. Arvostelussa “A Patient Man”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Cult Leader ei ole niin simppelin kuuloinen miltä paperilla antaa vaikuttaa. Yhtyeen kappaleet ovat olleet toinen toistaan synkempiä ja uusimman julkaisunsa myötä sama tahti jatkuu. Levyn tuotannon taso on myös erilaista jota saattaisi Cult Leaderin kaltaiselta yhtyeeltä odottaa. Levy on tuotettu todella raskaaksi ja pelottavaksi jota se parhaimmillaan on. Tästä kuuluu kiittää monen muun modernin extreme metallin ja hardcore levyn tuottanutta Kurt Ballouta, joka vangitsee jokaisen tuottavansa bändin soundin täydellisesti.  “A Patient Man” on kärsivän ja vihaisen mielen manifesto maailmaa ja itseään kohtaan. Levyn lyriikat ovat henkilökohtaisia ja käsittelevät ihmismielen tuhoa. Vokaalit ovat pääosin matalia huutoja, mutta korkeuksissa ja puhtaissa vokaaleissa käydään myös. Levy sisältää todella raskaita riffejä ja korvia lävistäviä ristiriitaisia sointuja. Levyn rumputyöskentely on todella vakuuttavaa ja ne kantavat levyä läpi pitäen lähes jokaisen kappaleen nopeimmat kohdat mielenkiintoisina. Kyseessä ei ole iloinen levy.

“A Patient Man” jättää silti tilaa kaunistelulle. Edellisen levyn lailla, se sisältää muutaman hitaamman ja puhtaasti lauletun kappaleen jotka antavat taukoa jatkuvasta tykittämisestä ja kaaoksesta, vieden kuuntelijan vielä syvemmälle levyn sisältöön. Valitettavasti osat puhtaista lauletuista osuuksista kuulostavat todella korneilta ja eivät juuri tarjoa mitään uutta. Onneksi levyn sulkeva kappale “The Broken Right Hand of God” on hyvä esimerkki siitä miten tempoa voi hidastaa ja silti pitää sama murskaava tunnelma yllä.

Vaikkakin “A Patient Man” kuulostaa paljon edelliseltä levyltä ja on selvästi rakennettu samoin, se on silti raikas tuulahdus. Bändin tapa kirjoittaa musiikkia on parantunut ja levy on viihdyttävämpi kuin edeltäjänsä. Levy on synkkä, raskas ja hardcorea parhaimmillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8½/10

Cult Leader Facebook

Kappalelista:

  1. I Am Healed
  2. Curse of Satisfaction
  3.  Isolation in the Land of Milk and Honey
  4. To: Achlys
  5. A World of Joy
  6. Craft of Mourning
  7. Share My Pain
  8. Aurum Reclusa
  9. A Patient Man
  10. The Broken Right Hand of God

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat