Harmonista rockia Jethro Tullin ja Lynyrd Skynyrdin hengessä – arviossa Lykantropin ”Tales To Be Told”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 28.12.2020

Kuvittele mielessäsi Johanna Sadoniksen ja Nicke Anderssonin johtama Lucifer sekä huilurokin ruhtinas Jethro Tull. Jos nämä kaksi yhtyettä yhdistäisivät voimansa, voisi lopputulos olla juuri Lykantropin ”Tales To Be Told” -albumin kuuloinen. Toden totta, Lykantropin uusin pitkäsoitto liikkuu 70-luvun letkeän rokin äänimaisemissa, joita korostavat niin naispuoleisen solistin laulu kuin nokkahuilu.

Vuonna 2013 perustettu Lykantropi julkaisi nimettömän esikoisalbuminsa vuonna 2017 ja toisen pitkäsoittonsa kahta vuotta myöhemmin. Yhtye on jatkanut luovalla otteella ja vauhdilla julkaistessaan kolmannen pitkäsoiton tämän vuoden syksyllä. Lykantropi jatkaa hyväksi havaitsemallaan kaavalla, eli levyllä on kuultavissa vanhan koulukunnan rock-soundia, josta ei puutu rentoutta eikä groovia.

Kuten kahden edeltävän pitkäsoiton kohdallakin, löytyy myös uudelta albumilta englanninkielisten kappaleiden lisäksi ruotsinkielisiä sanoituksia. ”Kom Tag Mig Ut” on näistä ensimmäinen, joka uhkuu psykedeelisiä vivahteita, jotka kietoutuvat kappaleessa kuultavan duettolaulun ympärille. ”Världen Går Vidare” on vastaavasti verkkaisempi sävellys, jossa instrumentaaliselle soitannalle on annettu enemmän tilaa. Vokalistien laulu taittuu erinomaisesti niin omalle äidinkielelle kuin englanniksikin, joten ruotsinkieliset kappaleet eivät hypähdä tökerösti esiin, vaan sulautuvat kokonaisuuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lykantropin ulosanti ei ole muuttunut merkittävästi uusimman pitkäsoiton myötä, mutta silti kehitystä on havaittavissa. ”Tales To Be Told” -albumilla Lykantropin soundi kuulostaa harmoniselta, hienostuneelta, 70-luvun rockperintöä kunnioittavalta. Vaikka uudelta albumilta voi havaita kaikuja esimerkiksi Jethro Tullin ja Lynyrd Skynyrdin suuntiin, ne ovat vain hienoisia referenssejä. Lykantropi ei ole mikään pastissiyhtye, vaan sillä on tunnistettava, oma soundinsa. ”Tales To Be Told” on utuinen ja kiinnostava kokemus, joka on kuin aikamatka menneisyyteen.

7/10

Kappalelista:

  1. Coming Your Way
  2. Tales To Be Told
  3. Mother Of Envy
  4. Kom Tag Mig Ut
  5. Spell On Me
  6. Axis Of Margaret
  7. Life On Hold
  8. Världen Går Vidare

Lykantropi Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat