Hartaasti odotettu Satan’s Fallin debyytti ”Final Day” lunastaa sille asetetut odotukset

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 8.12.2020

Suomalainen heavy metal -yhtye Satan’s Fall on ollut tuottelias tänä vuonna. Elokuussa julkaistiin yksiin kansiin kaikki bändin pienjulkaisut yhteen kokoava lätty ”Past Of”. Nyt vuorossa on yhtyeen debyyttikokopitkä ”Final Day”. Julkaisusta vastaa High Roller Records, joka on puskenut ulos paljon loistavaa perinne- ja retroheavyä. ”Final Day” ilmestyy kauppojen hyllyille joulukuun 11. päivä.

Aiemmin tänä vuonna julkaistun ”Past Of” -kokoelman tarkoituksena on bändin mukaan ollut päättää yksi vaihe yhtyeen historiassa ja astua kokonaan uuteen. Tämä toden totta näkyy speed metal -vaikutteiden poistumisessa Satan’s Fallin repertuaarista lähes tyystin. Allekirjoittaneen korvaan uusi materiaali kuulostaa myös aiempaa melodisemmalta ja ennen kaikkea tarkemmin harkitulta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Final Day” ottaa oikein kunnolla tuulta siipiensä alle neljännen kappaleen kohdalla. ”Retribution” aloittaa täten levyn loppuun kestävän, jos ei nyt suoranaisen hittikimaran, niin erittäin loistokkaan värisuoran kuitenkin. Suurin osa albumista on siis täyttä timanttia. Miika Kokon vokaalit ovat vertaansa vailla, ja sopivat täydellisesti Satan’s Fallin maailmaan. Miikan vokaalit ovat heviä.

Albumista ei löydy mitään pahaa sanottavaa, ja vikojakin saa etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. Allekirjoittaneen ei käy kuin toteaminen, että ”Final Day” on yksi vuoden parhaita hevilevyjä.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Forever Blind
2. Madness (Finds a Way)
3. They Come Alive
4. Retribution
5. Juggernaut
6. There Will be Blood
7. The Flamekeeper
8. Final Day

Satan’s Fall Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat