Heavy metal -legenda Judas Priest juhlakiertueellaan Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.12.2019
Judas Priest

Brittiläinen heavy metal -legenda Judas Priest saapuu toukokuussa “50 Heavy Metal Years” -juhlakiertueellaan Helsinkiin. Yhtye nähdään Helsingin Jäähallissa lauantaina 30. toukokuuta 2020. Konsertin lämmittelijänä esiintyy Priestin musiikillinen sukulainen, huimassa kansainvälisessä nousukiidossa oleva Battle Beast. Liput tulevat myyntiin tiistaina 10.12. klo 10 Ticketmasterissa.

Jos ensyklopediassa olisi termin “heavy metal” vieressä kuva, se ei voisi esittää mitään muuta yhtyettä kuin brittilegenda Judas Priestiä.

Birminghamissa 50 vuotta sitten perustettu Judas Priest on kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpia metalliyhtyeitä. Se on hahmotellut heavy metalin suuntaviivat niin musiikillisesti kuin ulkonäköaspektienkin osalta. Judas Priest teki läpimurtonsa vuonna 1978 albumilla ”Stained Glass”, sen ikoninen solisti Rob Halford lanseerasi metalliin korkean falsettilaulun ja toi bänditovereineen lavalle nahka- ja niittiunivormut sekä toisinaan myös moottoripyörän. Judas Priest kuuluu raskaan musiikin valtavirran tietoisuuteen 1980-luvulla tuoneen NWOBHM-liikkeen tärkeimpien yhtyeiden joukkoon, ja se on myynyt ainutlaatuisella urallaan yli 50 miljoonaa albumia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Loputon jono klassikkokappaleita, kuten ”Hell Bent For Leather”, ”Living After Midnight”, ”Breaking The Law”, ”Turbo Lover”, ”Painkiller” ja ”Lightning Strike” sekä vuonna 2018 ilmestynyt, räjähtävä ”Firepower”-albumi todistavat, että Priestin tuplakitaraharmonioiden tehoa eivät vuosikymmenet syö. Yhtyeen luova liekki ja legendaarinen lavaenergia leimuavat 2020 kirkkaammin kuin koskaan. Judas Priest on kiistatta yksi heavymetallin kaikkien aikojen suurista, ja se on ansaitusti jälleen ehdolla Rock ’N’ Roll Hall Of Fameen vuonna 2020.

Judas Priest saapuu “50 Heavy Metal Years” -juhlakiertueellaan lauantaina 30.5.2020 kokeilemaan, paljonko tulivoimaa Helsingin Jäähallin seinät kestävät. Konsertin lämmittelijänä esiintyy Priestin musiikillinen sukulainen, huimassa kansainvälisessä nousukiidossa oleva helsinkiläinen melodista heavyä esittävä Battle Beast. Live Nation ja RH Entertainment järjestävät Jäähallin konsertin yhteistyönä.

KEIKKA:
Judas Priest (UK) – 50 Heavy Metal Years Tour
+ Support: Battle Beast (FI)
La 30.5.2020 Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 19

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin ti 10.12.2019 klo 10 Ticketmasterissa.
Liput palvelumaksuineen alkaen 58,90 / 68,90 / 74,90 €

LISÄTIEDOT:
Live Nation Finland

www.judaspriest.com
ww.battlebeast.fi
www.livenation.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat