Heavy Metal Perse – Aikakirjat

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 4.1.2013

Kajaanilainen Heavy Metal Perse on viettänyt muutaman vuoden hiljaiseloa ja kerkesin jo pelästymään, onko orkesteri kokonaan haudattu, ennen kuin luin uutisen uudesta levystä. Onhan edellisestä kokopitkästä albumista, ”Eripurasta”, jo neljä vuotta aikaa. Uusin julkaisu ennen ”Aikakirjat” -levyä oli vuoden 2010 kahden kappaleen mittainen ”Hornan Koje”-single.

Tällä kertaa hyvää kuitenkin kannatti odottaa, ja kuunneltuani levyn läpi ensimmäisen kerran, ei neljän vuoden odotus tuntunut enää missään. Tällä levyllä kaikki mahdollinen on tehty paremmin kuin ”Eripuralla”, miksauksesta levynkanteen, tietenkään itse musiikkia unohtamatta. Näin alkuun on mainittava vokalisti/kitaristi Matias Palm, jonka lauluääni on vahvistunut huomattavasti sitten ”Eripuran”. Hänen laulussaan on voimaa enemmän kuin koskaan ennen.

Toisena asiana mielessäni on kappaleiden sanoitukset, jotka nekin ovat mainioita. Suomenkielisten lyriikoiden kirjoittaminen on tunnetusti vaikeampaa kuin englanninkielisten, kotimaisella kun on helpompi ampua ohi maalitaulun kasaan sulaa juustoa, mutta ”Aikakirjat” -levyllä on osuttu suoraan häränsilmään. Harva, jos kukaan, kirjoittaa suomenkielisiä metallisanoituksia paremmin kuin kaksikko Palm/Romppainen. Sanat ovat maanläheisiä ja kertovat vähän erilaisia tarinoita kuin geneeriset powerbändit, jotka jumaloivat voittamattomia sankareita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmantena asiana vielä itse sävellystyö, joka oli positiivinen yllätys. Kovaa potkiva riffittely on ottanut askeleen kohti perinteisempää heviä. Useasti levyä kuunnellessa tulee mieleen mm. vanhat legendat Running Wild ja Judas Priest, mutta silti kappaleet onnistuvat kuulostamaan tuoreilta.

Albumilla ei ole yhtäkään heikkoa lenkkiä, jokaisen kappaleen jaksaa kuunnella useaan kertaan, mutta haluan silti nostaa esiin muutaman viisun. Aloituskappale, videon kera jo ennen levyä julkaistu, ”Paha Paavo” kertoo vihaisen tarinan paatuneesta murhamiehestä. Kyseessä on levyn raskain kappale, mutta silti kertosäkeen riimittely ja sanaleikit jäävät pitkäksi aikaa päähän soimaan. ”Vainolaista Vastaan” on täydellinen esimerkki onnistuneesta, hilpeän rallattelevasta laulumelodiasta ja kappaleen kuunteleminen saa hymyn huulille että pään heilumaan. ”Pettureiden Portti” taas kertoo rajua elämää eläneestä, kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa odottavasta vangista. Eeppinen ja toivottomuuden tunnetta lietsova kertosäe saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin.

Bändin omista kappaleista viimeinen, tämän levyn osalta, on vanhan merikarhun tarinaa kertova haikea balladi nimeltään ”Vanhus Ja Meri”. Sanoitusten lisäksi haikeuden tunnetta edesauttaa myös kaunis näppäily ja kertosäkeen jylhä stemmalaulu. Levyn päättää suomennettu Jethro Tull-laina ”Vesikeuhko” (”Aqualung”), joka tekee kunniaa alkuperäiselle kappaleelle ja suomennos on hoidettu mallikkaasti. Kitaran raskaampi säröefekti ja Palmin tyyliltään välillä räkäisen karhea ja välillä taas puhdas laulu tuovat oman HMP-tyylisen vivahteensa kappaleeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heavy Metal Perse ei pyytele anteeksi, vaan haistattaa paskat epäilijöille ja nillittäjille. ”Aikakirjat“ on vahvoilla taistelussa vuoden 2012 parhaan levyn tittelistä yhdessä Acceptin ”Stalingradin”, Korpiklaanin ”Manalan” ja Testamentin ”Dark Roots Of Earthin” kanssa.

9/10

Kappalelista:
1. Paha-Paavo
2. Aikakirjat
3. Merirosvokaupunkiin
4. Vainolaista vastaan
5. Malja rivimiehelle
6. Pettureiden portti
7. Hornan koje
8. Noitien tuho
9. Viimeisen sillan taistelu
10. Vanhus ja meri
11. Vesikeuhko

Heavy Metal Perse @ Facebook

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat