Heavy metalin valtaistuin kuuluu ruotsalaiselle Ramille – arviossa yhtyeen kuudes kokopitkä ”The Throne Within”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 14.9.2019

Göteborgilainen viisikko Ram on jaksanut viihdyttää heavy metalin voimalla yleisöä kahdenkymmenen vuoden ajan. Aikaansa nähden yhtye ei ole ollut mitenkään erityisen näkyvillä. Studiojulkaisuja konkarit ovat pistäneet ulos, uusin levy ”The Throne Within” mukaan lukien, kuuden kappaleen verran. Omalla kohdallani Ram on korkeintaan nimenä ja genrenä tuttu tapaus, mutta muuten bändin tuotokset ovat jääneet sivuun, mikä saattaa kuulostaa pyhäinhäväistykseltä. Onneksi vuoden 2019 syksy on suotuisaa aikaa ottaa paremmin selvää, mitä ruotsalaiset ukot ovat saaneet aikaiseksi.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla ”The Throne Within” vaikuttaa asialliselta paketilta. Levylle nauhoitetut teokset sykkivät rehellistä ja iskevää heavy metalia ilman mitään eriskummallisia tai ylimääräisiä kikkailuja. Yli kuudenminuutin starttiraidan ”The Shadowwork” tarttuvat riffit ja ilkeä tunnelma antavat esimakua tulevasta. Seuraavat teokset, kuten omiksi suosikikseni olevat ”Blades of Betrayal”, ”Violence (Is Golden)”, ”The Trap” ja albumin pisin näyte ”No Refuge” pistävät enemmän vettä myllyyn. Hienoilla ja vahvoilla sovitusten ansioista albumi on silkkaa juhlaa heavy metalin nimeen!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Loppua kohden todella tarttuvalla kertosäkeellä varustetun ”Spirit Reaper”-sävellyksen jälkeen energinen meno alkaa hivenen verran väsähtää. ”You All Leave” tarjoaa albumin keveintä osuutta, mutta se ei täräytä tajuntaa, vaikka seasta löytyy kivoja liidejä ja riffisovituksia. ”Ravnfell” herää kankeudesta ylös tarjoten viimeisillä minuuteilla kivenkovaa asennetta. Teos ei ole hullumpi, vaikka tässä vaiheessa kuuden ja puolen minuutin pituus on hieman liikaa.

Summa Summarum, Ramin kuudes työnnäyte ”The Throne Within” ei häpeä heavy metal -skenen maailmassa. Pienistä vioista huolimatta tästä levystä riittää paljon hyvää sanottavaa. Väkevä asenne, hienot riffit ja sovitukset tekevät tästä albumista mainion! ”The Throne Within” todistaa sen, että heavy metal elää ja voi hyvin vielä tänä päivänä!

8½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. The Shadowwork
2. Blades of Betrayal
3. Fang and Fur
4. Violence (Is Golden)
5. The Trap
6. No Refuge
7. Spirit Reaper
8. You All Leave
9. Ravnfell

Ram Facebook

Ram Homepage

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat