Helloween kahdelle keikalle Suomeen helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.9.2015

Helloween 2015Kesän South Park -festivaalilla Tampereella tuhatpäisen yleisön live-kunnollaan vakuuttanut power metal -bändi Helloween palaa alkuvuodesta Suomeen. Kesällä uuden levynsä julkaissut saksalaisyhtye esiintyy lauantaina 13. helmikuuta Turun Logomossa ja sunnuntaina 14. helmikuuta Helsingin The Circuksessa. Helloweenia lämmittelevät saksalainen Rage ja brittiläinen C.O.P. UK (Crimes of Passion). Lipunmyynti keikoille käynnistyy keskiviikkona 9. syyskuuta.

Helloweenin uusi albumi ”My God-Given Right” on ollut menestys ympäri maailmaa ja noussut albumilistojen kärkikymmenikköihin useassa maassa, mm. bändin kotimaassa Saksassa sekä Japanissa. Suomessa levy nousi albumilistan viidenneksi. ”My God-Given Right” on vuonna 1984 perustetun Helloweenin 15. studiolevy.

Alun perin Avenger-nimellä levyttänyt Rage lukeutuu Helloweenin ohella Saksan pitkäikäisimpiin metallibändeihin. Bändin nykyisessä kokoonpanossa soittaa Peter ”Peavy” Wagnerin (laulu, basso) lisäksi Marcos Rodriguez (kitara) ja Vassilios ”Lucky” Maniatopoulos. Rage valmistelee parhaillaan uutta albumia, joka on määrä julkistaa ensi keväänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sheffieldiläislähtöinen C.O.P. UK eli Crimes of Passion on noussut viime vuosina yhdeksi Ison-Britannian lupaavimmista yhtyeistä melodisen metallin saralla. Yhtyeen faniksi on tunnustautunut mm. Saxonin Biff Byford, joka myös vieraili yhtyeen toisella albumilla ”To Die For”. Lisäksi Blackie Lawless valitsi henkilökohtaisesti Crimes of Passionin lämmittelijäksi W.A.S.P.:in loppuunmyydylle Lontoon keikalle vuonna 2012.

KEIKAT:
Helloween (GER)
+ Special Guests: Rage (GER), C.O.P. UK (Crimes of Passion) (UK)

La 13.2.2016 Logomo, Turku
Ovet klo 18, S / K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 41, 50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Su 14.2.2016 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, K-18
Liput palvelumaksuineen 41,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Liput myyntiin ke 9.9.2015 klo 9.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat