Helsingin yliopisto järjestää kurssin heavy metallin historiasta elokuussa: vierailevina puhujina mm. Tarja Turunen sekä Douglas Lucek (WASP)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.4.2017

Metallimusiikin sanotaan olevan valtavirtamusiikkia ainoastaan Suomessa ja Suomen heavyskene on poikkeuksellisen vahva. Suomalainen raskaampi musiikki on saanut tukevaa jalansijaa myös kansainvälisesti. Onkin varsin luontevaa, että Helsingin yliopisto tarjoaa elokuussa kansainvälisessä Helsinki Summer Schoolissaan astetta raskaamman englanninkielisen kurssin heavymetallin historiasta ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Kurssin opettajana toimii Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Paolo Ribaldini, heavymuusikko ja laulaja itsekin. Ribaldinin ohella kurssilla kuullaan useita vierailevia luennoitsijoita kuten Tarja Turusta, prof. Deena Weinsteinia ja Douglas Lucekia (WASP).

Ribaldinin mukaan heavymetallin tutkimus on kasvava ala ja lisää innokkaita tutkijoita tarvitaan. Ribaldini haluaakin rohkaista eri alojen opiskelijoita keskinäiseen yhteistyöhön. Kurssille toivotaan myöhäisessä kandi- tai maisterivaiheessa olevia opiskelijoita esim. musiikin, humanististen tieteiden, yhteiskuntatieteiden, psykologian ja pedagogian aloilta. Yhdistävänä elementtinä on tietysti palava intohimo heavymetalliin!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kurssilla perehdytään heavyn historialliseen kehitykseen, sen merkityksellisyyteen länsimaisessa musiikissa sekä heavyn alakulttuurisiin erityispiirteisiin. Lisäksi mm. musiikin teoria, sosiologia sekä semiotiikka tulevat kurssilla tutuksi. Kurssilla kuunnellaan paljon musiikkia ja lisäksi osallistujat tutustuvat Hellsingin heavyskeneen myös keikkojen muodossa.

Lisätietoja kurssista Helsinki Summer Schoolin nettisivulta (http://www.helsinkisummerschool.fi/courses/course/heavy-metal-music-in-contemporary-history-and-society/) tai sähköpostitse summer-school@helsinki.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat