Herrasmiesmäistä ja karismaattista rockia – arviossa CKY:n ”The Phoenix”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 28.7.2017

Vuonna 1998 Pennsylvianissa perustettu rock-yhtye Camp Kill Yourself, joka tunnetaan tuttavallisemmin lyhenteellä CKY, julkaisi tänä kesänä viidennen studioalbuminsa. Vajaan kaksikymmentä vuotisen uransa aikana yhtyeelle on sattunut monia jäsenvaihdoksia, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet levyjen julkaisu tahtiin. Edellinen albumi ”Carver City” julkaistiin vuonna 2009, joten yhtyeen fanit ovat joutuneet odottamaan ”The Phoenixiä” hyvän tovin.

CKY:n perustivat aikanaan Deron Miller, Chad I Ginsburg ja Jess Margera.  Nykyisin yhtyeessä vaikuttavat vielä kaksi alkuperäisjäsentä, vokalisti-kitaristi Chad I Ginsburg ja rumpali Jess Margera. Heidän lisäkseen yhtyeeseen kuuluu myös basisti Matt Deis, joka soitti kokoonpanossa aiemmin vuosina 2005-2010. Pennsylvialaisyhtyeen ”The Phoenix” on tarttuvaa rockia, jossa on samanlaisia piirteitä kuin Thin Lizzyn jäsenten perustamassa  Black Star Ridersissa. Yksi selitys samankaltaiselle vaikutelmalle löytyy yhtyeiden solisteista – Chad I Ginsburgin ääni muistuttaa irlantilaisen Ricky Warwickin ääntä. Toki CKY:n musiikkikaan ei ole kovin kaukana Black Star Ridersista.

”The Phoenix” pitää sisällään kahdeksan kappaletta, joka on oikeastaan juuri sopiva mitta levylle. CKY:n uutukainen on melko sisäsiistiä rockia ilman suurempia yllätyksiä, mutta levy toimii kyllä hyvin. ”Days Of Self Destruction” hypähtää esille Ginsburgin komean kuuloisten lauluosuuksiensa puolesta ja ”Unknown Enemy” rennon rytmikkyytensä ansiosta. Jälkimmäisessä kappaleessa Ginsburgin ääni tuo mieleeni myös hiukan Lenny Kravitzia. ”Head For A Breakdown” nousee esille hienon tunnelmansa ja tarttuvien kertosäkeidensä puolesta, ja osoittautuukin yhdeksi levyn parhaimmaksi kappaleeksi. ”Wiping Off The Dead” polkaistaan väkevämmin ja tuo esille vakava ilmeisempää rockia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

CKY:n ”The Phoenix” on herrasmiesmäinen kokonaisuus, jonka karismaattisuus ja tarttuvat melodiat houkuttelevat palamaan albumin ääreen uudelleen ja uudelleen. Vaikka itse yhtyeellä on ikää, kuulostaa ”The Phoenix” tuoreelta 2010-luvun tehdyltä albumilta. Levyn loppua lähestyttäessä pientä kaavamaisuutta on havaittavista, niin kuin monesti levyillä on, mutta se ei ole häiritsevää. Pennsylvialaisyhtyeen uusin levy ei ole mitenkään mullistava pitkäsoitto, mutta sillä on antaa kuulijalle rentoa ja persoonallista rockia kuunneltavaksi.

7/10

Kappalelista:

  1. Replaceable
  2. Days Of Self Destruction
  3. Unknown Enemy
  4. Head For A Breakdown
  5. The Other Ones
  6. Wiping Off The Dead
  7. Lies From You
  8. Better Than Get You

CKY Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat