(c) Henri Korhonen

Hetki sen jälkeen kun on koettu paljon: kokkolalainen melodista metallia esittävä Everture julkaisi uuden ”Closure”-singlensä

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 10.2.2021
(c) Henri Korhonen

Kokkolasta ponnistava, modernia melodista metallia esittävä Everture on julkaissut uuden singlensä nimeltään ”Closure”. Kyseessä on bändin neljäs kappalejulkaisu tulevalta debyyttialbumilta ”Emerge”.

”’Closuresta’ kuuntelija saa heti aimo pläjäyksen päivään. Sen haluaa kuulla radiosta, satoi tai paistoi. Nopeatempoinen hyvän meiningin rytmikkyys tekee tästä loistavan biletys- tai treenibiisin. Kun kerran kappaleessa on sekä hengittäviä että rymisteleviä osuuksia, kykenee kuka tahansa antamaan itsestään kaiken irti! Niin tekivät myös kaikki ’Closuren’ musiikkivideoon osallistuneet ihmiset. Kiitos siitä!”, kitaristi Matti Hautakangas kommentoi ja jatkaa:

”Sanoitukset kertovat tilanteesta jossa on koettu paljon ja tarvitaan yhteenveto viivan alle. Mikäs sen parempi biisi ’Emerge’-levyn lopetusraidaksi kuin ’Closure’. Se on ymmärrystä kaiken tapahtuneen jälkeen. Se kertoo siitä, kuinka läpikäymämme kaaoksen keskelle syntyy aina jotain kaunista, mutta mikään ei koskaan tule olemaan täydellistä. Ja lopulta kaiken täytyy loppua, ja silti voimme olla sujut asian kanssa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleesta on myös julkaistu uunituore musiikkivideo, jonka voit ottaa haltuun alhaalta.

Levyn voit ennakkotilata täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat