Hevikuningatar Doro Suomeen huhtikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.7.2020

Vuodesta 1980 raskaan musiikin lippua heiluttanut Dorothee Pesch eli tutummin Doro saapuu yhtyeensä kanssa keväällä 2021 Suomeen. Heavy metalin voima näkyy ja kuuluu Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 30. huhtikuuta.

20 albumilla uransa aikana laulanut Doro on saanut 2000-luvulla suurta kunniaa musiikkimaailmassa. Hänet on valittu mm. USA:n Hall of Heavy Metal Historyyn. Doro on myös saavuttanut Iso-Britannian Metal Hammerin Queen of Rock & Metal -palkinnon sekä Saksan Metal Hammerin Legendan arvonimen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Iän, taidon ja kokemuksen mukana tuoman arvostuksen lisäksi Doro on yhä luova musiikintekijä. Hänen viimeisin albuminsa ”Forever Warriors, Forever United” on vahva näyttö vahvalta metallivokalistilta, jonka lauluääni on 40 vuoden käytön jälkeen yhä hämmästyttävän vahva ja monipuolinen.

Heavy metal -tyylin lisäksi Doro kykenee fiilistelemään ja herkistelemään paremmin kuin yksikään raskaan musiikin tulkki maailmassa! Keväällä Helsingissä raikaa raskaan musiikin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus yhtä aikaa!

Nem Agency & RH Entertainment present:
Doro (GER)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pe 30.4.2021 Helsinki, Kulttuuritalo
Liput alk. 49,50 e ( Lippu.fi ), ovelta 55 e
Myynnissä kahdenlaisia lippuja: permanto (K-18) ja istumakatsomo
Ennakkoliput tulevat myyntiin ma 20.7.2020 klo 9

Luetuimmat

Uusimmat