OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiidenhauta julkaisee odotetun kakkosalbuminsa maaliskuussa, ensimmäinen single julkaistu tänään!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.2.2018

Hiidenhauta on satakuntalainen black metal -yhtye, joka perustettiin vuonna 2012. Yhtye julkaisi vuonna 2013 kaksi EP:tä, ”Surma saapuu suota myöten” sekä ”Eikä aurinko valaise”. Ensimmäinen täyspitkä levy, ”Noitia on minun sukuni”, julkaistiin vuonna 2014 Inverse Recordsin kautta. Levyn kappaleessa ”Hiiden virsi” vieraili Korpiklaanista tunnettu Jonne Järvelä, ja se päätyi myös yhtyeen ensimmäisen musiikkivideon kappaleeksi.

Toisen täyspitkän levyn, ”1695”, äänitykset Hiidenhauta aloitti maaliskuussa 2017. Albumi käsittelee suuria kuolonvuosia, joka tarkoittaa Suomen aluetta vuosina 1695-1697 kohdanneita kato- ja nälkävuosia. Näiden vuosien aikana Ruotsin valtakuntaan kuuluneen Suomen alueen väestöstä menehtyi nälkään ja tauteihin joka kolmas ihminen. Hiidenhaudan sanoitukset kertovat historiasta sekä luonnosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hiidenhaudan vokalisti ja sanoittaja Tuomas Keskimäki kommentoi:

”Itselleni sanoitukset ja teemat ovat aina olleet tärkeitä, ja ensimmäisenä valmistui tälläkin kertaa ajatus tarinallisesta kokonaisuudesta. Suuret kuolonvuodet ovat järkyttävän epätodellinen historiallinen fakta, ja tuntui kuin se tarina olisi huutanut itseään kerrottavaksi. ”1695” on siis historiallinen konseptialbumi, jota jouduttiin rakentamaan vastoinkäymisistä johtuen kuin Iisakinkirkkoa aina vuodesta 2015 lähtien. Levyn valmistumisprosessi oli Hiidenhaudan historiassa myös tietynlainen vedenjakaja kahden soittajan erottua yhtyeestä kesken äänitysten.”

”1695” julkaistaan 16.3.2018 Inverse Recordsin kautta. Katso tuore musiikkivideo ”Hallan Valta” tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1. Hallan valta
2. Äärellä
3. Kuolimaan tytär
4. Musta leipä
5. Jumalan vihan ruoska
6. Talvikäräjät
7. Nälkäkevät
8. Maan poveen
9. Nimettömät

Kokoonpano:
Tuomas Keskimäki – Laulu & sanoitukset
Emma Keskimäki – Laulu
Otto Hyvärinen – Kitarat
Eetu Ritakorpi – Rummut & perkussiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Linkit:
https://www.facebook.com/pg/Hiidenhauta
https://hiidenhauta.bandcamp.com
https://www.instagram.com/hiidenhauta
https://www.youtube.com/user/Hiidenhauta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat