Hissijatsia ja hevistelyä – Twelve Foot Ninja Tavastialla

Syysajan keikkakalenteriin saatiin mukaan astetta mielenkiintoisempi lisäys, kun australialainen Twelve Foot Ninja tuli ensimmäistä kertaa suomalaiselle lavalle kotimaataan edustamaan. Vaikka bändiä on vertailtu ties mihin yhtyeisiin, ei Twelve Foot Ninja ole päässyt välttämättä kuitenkaan täysin ihmisten tietoisuuteen. Siitäkin huolimatta bändi onnistui houkuttelemaan tiistai-iltana yllättävän suuren yleisomäärän Tavastialle.

Olen huomannut kävijämäärästä murehtimisen ennakkoon olleen montaakin näkemääni keikkaa yhdistävä tekijä. En olettanut, että Twelve Foot Ninjan -keikalle saapuisi kovinkaan iso yleisömäärä, sillä ainakaan illan Facebook-tapahtumia selaillessa en saanut järin innokasta ennakkovaikutelmaa. Astuin Tavastian-saliin siis jälleen hieman epäilevin mielin, sillä onhan sali aiemmin tullut nähtyä lähes tyhjillään.

Yleisöä onneksi kuitenkin löytyi, yllättäen jo lämppäriaktin aloitellessa soittoa. Täynnä sali ei toki ollut, mutta varmasti monille entuudestaan tuntematon The Interbeing sai soittaa progeilevaa industriaalista metaliaan kohtuullisen suotuisalle yleisömäärälle. En ehtinyt tutustua bändiin etukäteen, mutta siitäkin huolimatta tanskalaispoppoo onnistui antamaan oikein kattavan kuvan musiikistaan kolmisen varttia kestäneen soittonsa aikana.

Bändin musiikki tuntui olevan hyvin samasta puusta veistetty kuin edesmenneen Sybreedin – spottasin yleisöstä osuvasti yhden kyseisen bändin paidankin. Kulmikkaita ja rytmikkäitä riffejä oltiin yhdistelty industriaaliseen taustaan varsin hyvin melodisuutta säästelemättä. Soundillisesti hieman rikkaampaa äänimaailmaa vaativa musiikki voi lahota livenä pahasti käsiin, mutta bändi tuntui soundeiltaan hyvin hiotulta, eikä juuri mikään tuntunut jäävän liian epäselväksi. Bonukset myös bändin toisen kitaristin hyvin toteutetulle laulujen kaikuefektille, sillä sillä, jos millä, on helposti tapana iskeä pahasti kokonaisuuteen. Ilmeisesti juuri uuden levyn julkaissut bändi jätti hyvän vaikutelman yleisöönkin, sillä kuulin pääbändiä odotellessani muutaman muunkin yllättyneen bändin musiikista. Ainoana järin konkreettisena miinuspuolena osaan mainita bändin taustalakanat, sillä illan pääbändin uusimman levyn kannen ninjaheppu pilkisti ilkeästi lavan ylälaidasta.

Bussiaikataulujen kireys painoi pahasti päälle, kun illan pääbändi aloitti viimein settinsä parisenkymmentä minuuttia ilmoitetusta ajasta myöhässä. Varsinkin odottelun loppumetreillä soitettu remix ”Master of Puppetsista” iski lähinnä vain hermoihin, sillä en mielelläni olisi halunnut joutua kiirehtimään paikan päältä keikan loppuvaiheilla. Viime vuonna julkaistun ”Outlier”-levyn ”Monsoon”-kappaleella alkanut setti keskittyi visusti kyseiseen ja sitä edeltävään ”Silent Machine” -debyyttiin. Olin hieman toivonut pari viikkoa sitten Euroblast-pääesiintyjäslotissa soitettua ”Smoke Bomb!” -EP:n ”War”-kappaletta, mutta kyllähän ilmankin pärjäsi.

Yleisö oli varsin hyvin mukana alkumetreiltä asti, mikä tuntui yllättävän itseni lisäksi myös bändin. Yleisöstä kuului sieltä täältä mukana lauleskelua ja ”have you been busy” -huuteluita, mikä kulminoitui hyvin ”Oxygen”-kappaleen lopun venyttämiseen yleisön laulaessa sen taustalla kuuluvaa melodiaa vielä kappaleen päätyttyä. Bändi sai yleisön häkellyttävän hyvin mukaan ”Dig for Bones” –kappaleen ninjatanssahteluun, kun lavalle ilmestyi pariinkin otteeseen ryhmä aiheeseen sopivat ninjamaskit päässään tanssahtelevia heppuja – oletettavasti lämppäribändin jäsenistöä. Kuten bändin kitaristi totesi osuvasti: se on vain vapauttavaa, joten turha jäädä paikalle patsastelemaan!

Soundien osalta illan pääbändi saattoi jäädä hieman lämppärin jalkoihin, vaikka sitä paikattiinkin hyvin varsinaisella tunnelmalla. Bändin musiikki leikittelee mukavasti genreillä laidasta laitaan – groovaavasta hevistelystä hissijatsahteluun – ja oli mukavaa nähdä yleisön ottavan bändin kaikki puolet hyvin vastaan. Toki odotetusti raskaammat louhinnat tuntuivat herättävän enemmän huomiota, mutta esimerkiksi leikkisämpi ”Point of You” nostatti väen tanssijalkaa mukavasti. Bändin genreleikittely tuo mieleen Faith No Moren ja osittain myös Mr. Bunglen vastaavat, tietysti mukavan omintakeisella spinnillä. – Ei bändin laulaja Kin mikään Mike Patton toki ole, mutta vertailu on helppo tehdä.

Musiikin letkeys välittyi mukavasti itse bändin jäsenistäkin, sillä teemaan sopivasti haaremihousuihin ynnä muuhun vastaavasti teemaan sopivaan – pahoittelut oikean termistön puutteesta – sonnustautunut bändi liikehti lavalla vapautuneen oloisesti. Etenkin basisti Damon vaihteli mukavasti tuon tuosta raskaamman louhinnan ja lipevän bassolinjailun välillä. Kitaristit Rohan Heyes ja Steve ”Stevic” McKay eivät kumpikaan suinkaan pönöttäneet paikallaan vaan viljelivät kappaleiden välissä aussihuumoriaan. Rumpalina päähuomioni keskittyi kuitenkin rumpali Shane ”Russ” Russellin soittoon, sillä groovea ja tatsia löytyi muutamallekin jaettavaksi asti.

Aikataulun ikävyys iski kuitenkin pahasti vastaan viimeisenä soitetun ”One Hand Killing” -sinkun aikana. Ehtiäkseni kuvaajatoverini kanssa Tampereen bussiin oli ohitettava narikkajonot poistumalla aivan kappaleen loppumetreillä. Mikäli bändi olisi ajoittanut settinsä ajallaan, olisi setin lopetuksenkin ehtinyt nähdä kunnolla. Poistuimme paikalta kuitenkin tyytyväisin mielin, sillä fiilistä illan aikana riitti. Mikäli yleisöä on uskominen, bändille on kysyntää täälläkin suunnassa: tätä siis lisää!

Settilista:

1. Monsoon
2. Mother Sky
3. Vanguard
4. Kingdom
5. Oxygen
6. Point of You
7. Post Mortem
8. Shuriken
9. Collateral
10. Dig for Bones
11. Invincible
12. Sick
13. Coming for You
14. One Hand Killing

Kirjoittanut: Thomas Frankton

Kuvat: Ilari Airikka