Sunn O)))

Hitaista, raskaista ja hiljalleen kehittyvistä äänikollaaseista tunnettu Sunn O))) klubikeikalle Helsinkiin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.5.2019
Sunn O)))

Vaihtoehtoisen metallimusiikin suurimpiin nimiin lukeutuva Sunn O))) tuo hypnoottisen konserttispektaakkelinsa Helsingin Kulttuuritalolle. Tänä vuonna kahdesta uutuusalbumista ajankohtaisen yhdysvaltalaisbändin keikan liput tulevat myyntiin Lippupisteessä ja Tiketissä maanantaina 6. toukokuuta.

Drone-metallin palvotuimmaksi kulttibändiksi noussut Sunn O))) on jälleen aktivoitunut muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhtyeeltä ilmestyi huhtikuussa kahdeksas studioalbumi ”Life Metal”, jolla vierailevat islantilainen säveltäjä ja sellisti Hildur Guðnadóttir, Tim Midyett (Silkworm) sekä australialainen säveltäjä Anthony Pateras. Tulevana syksynä yhtyeeltä ilmestyy vielä toinen samoissa sessioissa äänitetty albumi, ”Pyroclasts”. Molemmat albumit äänitti vaihtoehtomusiikin kultasormi Steve Albini Electrical Audio-studiollaan. Syksyllä Stephen O’Malleyn ja Greg Andersonin johtama yhtye suuntaa Euroopan-kiertueelle, joka saapuu Helsinkiin tiistaina 15. lokakuuta.

Hitaista, raskaista ja hiljalleen kehittyvistä äänikollaaseista tunnettu Sunn O))) on esiintynyt kahdesti loppuunmyydyllä Tavastialla soittaen molemmat keikkansa klubin historian todennäköisesti järisyttävimmällä äänenpaineella. Yhtye on runsaat 20 vuotta jatkuneella urallaan haastanut kuulijoitaan sekä luonut yllättäviä yhteyksiä metallin, minimalismin, jazzin ja modernin klassisen säveltaiteen välille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin ma 6.5.2019 klo 9.00
Alk. 42,50 EUR, ennakko: Lippupiste ja Tiketti

https://sunn.southernlord.com
www.facebook.com/SUNNthebandOfficial
www.kulttuuritalo.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat