Hollywood Vampiresin ”Rise” on hienoinen sillisalaatti, mutta siitä huolimatta mukavaa kuunneltavaa

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 2.7.2019

Alice Cooperin, Joe Perryn ja Johnny Deppin johtama Hollywood Vampires nousi viimeistään vuonna 2015 koko maailman tietoisuuteen, kun yhtye julkaisi nimettömän debyyttinsä. Hollywoodin vampyyrien kokoonpano itsessään on huomiota herättävä, mutta niin oli myös esikoisalbumin kappalelista. Kyseisellä levyllä Cooper, Perry ja Depp tekivät kunniaa useille rock-kappaleille ja esittivät omat versionsa mm. Led Zeppelinin ”Whole Lotta Lovesta”, Jimi Hendrixin ”Manic Depressionista” sekä The Doorsin ”Break On Through (To The Other Side)” -kappaleista.

Siinä missä ”Hollywood Vampires” painottui covereihin, sisältää ”Rise”-albumi pääasiassa yhtyeen omia tuotoksia. Terävimmiksi omiksi teoksiksi erottuvat vahingoniloinen ”Who’s Laughing Now”, jammaileva ”The Boogieman Surprise” sekä Jeff Beckin ja John Watersin tähdittämä, uhmakas ”Welcome To Bushwackers”. Sentimentaalisempaa tunnelmaa luovat mm. ”Mr. Spider” ja kerronnallinen ja tunnelmaltaan juhlallinen ”Congratulations”, jolla päästään nauttimaan Deppin karismaattisesta äänestä.

Levyn covereiksi ovat tällä kertaa päätynyt kolme kappaletta. Joe Perry käsittelee upeasti Johnny Thunderin ”You Can’t Put Your Arms Around A Memoryn”. Kappaleesta oikein huokuu rauhaa ja melankoliaa. Depp vastaavasti hoitaa David Bowien kopioimisen ”Heroes”-kappaleella ja johtaa Jim Carroll Bandin ”People Who Died” -kappaleen lauluosuudet. Mielestäni jokaisen kappaleen coverointi on onnistunut, mutta hienoimmaksi vedoksi nousee Johnny Thunderin coveri.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuudessaan ”Rise” on iso paketti rockia. 16 kappaletta on paljon, siitäkin huolimatta että joukossa on neljä lyhyempää välisoittoa. Luonnollisesti kun albumilla on kolme coveria yhtyeen omien kappaleiden seassa sekä useampi laulaja, levy ei kuulosta kovin eheälle kokonaisuudelle. Se tosin tuskin on ollut Hollywood Vampiresin tarkoituksenakaan. Cooper, Perry, Depp ja muut äänityksissä vaikuttaneet muusikot halusivat varmasti tehdä autenttista rockia, jolla voi samalla kunnioittaa edesmenneitä rokkareita. Ja siihen ”Rise” kykenee. Sekavuudestaan huolimatta albumi onnistuu olemaan viihdyttävä kuuntelukokemus.

6½/10

Kappalelista:

  1. I Want My Now
  2. Good People Are Hard To Find
  3. Who’s Laughing Now
  4. How The Glass Fell
  5. The Boogieman Surprise
  6. Welcome To Bushwackers (feat. Jeff Beck and John Waters)
  7. The Wrong Bandage
  8. You Can’t Put Your Arms Around A Memory
  9. Git From Round Me
  10. Heroes
  11. A Pitiful Beauty
  12. New Threat
  13. Mr. Spider
  14. We Gotta Rise
  15. People Who Died
  16. Congratulations

Hollywood Vampires Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat