Horna SaariHelvetti Easter Bashissa Tampereen YO-talolla.

Horna myrskyn silmässä – syytökset natsiyhteyksistä peruvat keikkoja Amerikassa

Kirjoittanut J.Anttolainen - 26.3.2019
Horna SaariHelvetti Easter Bashissa Tampereen YO-talolla.

Yhdysvaltalainen metallimusiikin verkkolehti Metalsucks.net syyttää black metal -bändi Hornan jäseniä natseiksi, tai vähintäänkin äärioikeistolaisen poliittisen suuntauksen kannattajiksi. Tämän vuoksi Hornan Pohjois-Amerikkaan suuntautunut kiertue joudutaan miettimään uusiksi keikkapaikkojen osalta muutamien keikkapaikkojen peruttua bändin esiintymisen kohun jälkeen.

Syytökset saivat alkunsa Metalsucks.netin toimittajan vedettyä löyhiä johtopäätöksiä suomesta englanniksi käännettyjen lyriikoiden perusteella, jotka eivät ole edes bändin omaa tuotantoa sekä Hornan laulaja Spellgothin kuulumisesta ranskalaiseen Peste Noire -yhtyeeseen. Myös Hornan kitaristi Shatraug rinnastettiin äärioikeistoon sen perusteella, että kitaristi kuului vuonna 2006 Blutschrei-nimiseen bändiin, ja että Shatraugin entinen levy-yhtiö Grievantee Productions olisi joskus julkaissut NSBM-bändien materiaalia.

Horna kiistää kaikki syytökset. ”Horna on aina ollut, ja tulee aina olemaan, satanistista black metalia. Kohtelemme ihmisiä ainostaan heidän käytöksensä, emme ihonvärin tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Meillä ei ole mitään mielenkiintoa poliitikkaa kohtaan, ei oikealle tai vasemmalle.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

View this post on Instagram

A post shared by Mynni Luukkainen (@mynninfection)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat