Hour Of 13 – The Ritualist

Kirjoittanut Juha Attola - 25.11.2010

Itselleni entuudestaan täysin tuntematon Hour Of 13 julkaisee ”The Ritualist” nimisen levyn. Pienen tutkinnan jälkeen selviää, että kyseessä on yhtyeen toinen kokopitkä albumi. Doomahtavaa metallia okkultistisilla teemoilla lupailee esitelehtinen.

Levyn avaa ”The Gathering” niminen lyhyehkö kipale, joka on hidastempoinen ja melko mitäänsanomaton avaus. Seuraavana tuleekin jo nimikkokappale ”The Ritualist”, joka tuo mieleen ruotsalaiset doom- yhtyeet kuten Candlemass ja Count Raven. Aivan näiden kahden tasolle ei kuitenkaan ylletä, vaikka hyvin soitto kulkeekin. Kolmas kappale, joka kantaa nimeä, ”Naked Star”, on kaikinpuolin hyvä kappale, joka kulkee vahvasti Black Sabbath hengessä. Levy etenee mukavasti, ammentaen niin 70-luvun klassikoista kuin myös uudemman polven doom -yhtyeistä. Kappaleiden rakenteet ovat lajityypille aika perusmateriaalia, raskaasti rokkaavia sävellyksiä. Periaatteessa kaikki toimii niinkuin pitääkin, mutta itse jäin ainakin toivomaan muhkeampaa soundia, jossa kitarat olisivat räjäyttäneet tajunnan. Nyt levyn soundit ovat vähän turhan pehmeät, joka taas ei oikein sovi tämän tyylin yhtyeille. Mielestäni yhtyeen vokalisti Philip Swanson kuulostaa hetkittäin vähän laiskalta,  ja jättää vähän vaisun kuvan itsestään.

Levyltä löytyy kahdeksan kappaletta, jotka ovat periaatteessa kaikki ihan hyviä kipaleita, lukuunottamatta vaisua avausraitaa. Yleisesti ottaen muutkin biisit kaipaisivat vähän enemmän raakaa voimaa. Mitä enemmän levyä kuuntelee, sitä enemmän nuo köykäiset soundit harmittavat, kuitenkin paljon hyvää annettavaa yhtyeellä olisi. Myöskin Swansonin vokaaleihinkin jotenkin tottuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos levyhyllylläsi komeilevat yhtyeet kuten Saint Vitus, Pentagram ja Solitude Aeturnus, jo edellä mainittujen ruotsalaisten lisäksi, niin kyllähän tämä yhtye siinä ryhmässä on kuin kotonaan. Mutta seuraavalle levylle huomattavasti rankemmat soundit, Kiitos!

7/10

Kappalelista:

1.The Gathering
2.The Ritualist
3.Naked Star
4.Demons All Around Me
5.Possession
6.Soldiers Of Satan
7.Evil Inside
8.The Crawlspace

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/hourof13doom

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat