Huhut Mötley Cruen ympärillä kiihtyvät: bändi lähdössä kiertueelle Def Leppardin sekä Poisonin kanssa?

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.11.2019

Yhdysvaltalainen rock-suuruus Mötley Crüe allekirjoitti jäähyväiskiertueellaan sopimuksen, jonka mukaan yhtye ei nouse keikkalavoille bändin nimen alla ainakaan seuraavan viiden vuoden aikana. Maailman suurimpiin keikkajärjestäjiin lukeutuvan Live Nationin on huhuttu tarjonneen bändille 150 miljoonan dollarin palkkion, mikäli bändi päätyisi takaisin keikkalavoille ja yhtyeen laulaja Vince Neil saisi hieman painoaan pudotettua. Vince Neil ehti jo lytätä puheet pelkkinä juoruina, mutta nyt paluun keikkalavoille tehneen The Black Crowesin manageri Mark Didia on paljastanut tuoreessa radiohaastattelussa, että hän on kuullut Mötley Cruen aikovan lähteä kiertueelle Def Leppardin sekä Poisonin kanssa. Myös Eddie Trunk on Twitterissä julkaisemassaan päivityksessä paljastanut, että eräs jo eläköitynyt yhtye aikoo tehdä suuren tilin palaamalla keikkalavoille vuonna 2020.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat