Human Waste Disposal Unit – Garage Unleashed The Anger

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.6.2012

Progemetallin outolintu Savosta, eli Human Waste Disposal Unit, on julkaissut uutukaisen lätyn, joka kantaa nimeä “Garage Unleashed The Anger”. Luvassa on thrash metallin sävyttämää progemetallia viiden biisin verran.

Bändi on selkeästi lähtenyt vielä progressiivisempaan suuntaan sitten edellisen julkaisunsa. Vaihtelua on paljon, mutta kantavana voimana on raaka aggressio. Biisit ovat edellistä demoa ”Bullshit Generation” raskaampia ja Stam1na-viittaukset voi unohtaa. Tyylillisesti mennään enemmän Strabbing Young Ladin ja Meshuggahin linjoilla.

Soittotaitoa tuntuu bändillä olevan reippaasti, sillä komeita riffejä tulee peräkkäin hyvällä tahdilla. Tuotannollisesti lätty on hyvää demotasoa, mikä helpottaa monimutkaisten biisien kuuntelua. Vokalisti on petrannut, ja nyt laulut hoituvatkin todella hyvin. Puhdasta laulua on enemmän, mikä on hyvä, sillä kaverilla on hyvä ääni. Myös huutopuoli toimii. Vaikka kappaleissa tuntuu olevan entistä enemmän kikkailua, ovat biisit silti helpompikulkuisia kuin edeltäjällään. Kappaleet jaksaa kuunnella useammankin kerran ja ne selkiytyvät entisestään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Garage Unleashed The Anger” on todellakin viiden biisin mittainen, mikä on juuri passeli pituus bändin musiikille. Edellisen demon 11 raitaa oli kertaistumalta todella vaikea tikki, joten viiden biisin mittainen EP toimii todella hyvin. Human Waste Disposal Unit on selkeästi petrannut. Kappaleet ovat kyllä vieläkin keskenään turhan erilaisia, varsinkin kun laulut vedetään lähes joka biisissä eri tavoilla. Ei ole hyvä, jos arvostelija joutuu tarkistamaan biisien vaihtuessa, pysyykö bändi samana. Yritystä parempaa kumminkin on, ja tämä EP antaa myös vähän valoisamman tulevaisuuskuvan bändille.

6/10

Kappalelista:

01. Mr. Knowitall
02. Deck Of Cards
03. Imperfect
04. -1 (Negative One)
05. Witch Hunt

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.hwduband.com/

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat