Huntress-laulaja Jill Janus on menehtynyt – mielenterveysongelmat johtivat itsemurhaan (R.I.P. 1975-2018)

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 16.8.2018

Yhdysvaltalainen heavy metal -yhtye Huntress on kertonut Facebook-sivullaan suru-uutisen laulajansa kuolemasta. Yhtyeen riveissä sen alusta vuodesta 2007 saakka laulanut Jill Janus on menehtynyt 42-vuotiaana. Hänen kerrotaan kärsineen pitkään mielenterveysongelmista, jotka lopulta johtivat itsemurhaan tiistaina 14. elokuuta. Yhtyeen jäsenet kuvailevat häntä erityisen luovaksi henkilöksi, joka oli mukana lukuisissa eri projekteissa. Hän levytti Huntressin kanssa yhden EP:n ja kolme albumia, joista viimeiseksi jäi vuonna 2015 julkaistu ”Static”. Yhtyeen jatkosta ei ole vielä tietoa.

Apua itsemurhan ehkäisemiseen löytyy esimerkiksi Suomen mielenterveysseuran sivuilta. Sieltä löytyy tietoa myös valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, jonne voi soittaa tarvitessaan apua esimerkiksi mielenterveyden tai itsetuhoisten ajatusten kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat