Hurts Helsingin jäähalliin maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.7.2020

Uuden albumin syyskuussa julkaiseva Hurts saapuu maaliskuussa Suomeen. Brittiläisen syntikkapop-duon keikka järjestetään sunnuntaina 21. maaliskuuta Helsingin Jäähallissa kokonaan seisomakatsomona toteutettavassa Black Box -formaatissa. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy perjantaina 7. elokuuta Ticketmasterissa.

Manchesterissa yli 10 vuotta sitten perustettu Hurts löi läpi vuonna 2010 julkaistulla debyyttialbumillaan ”Happiness”, joka myi Suomessakin platinaa. Theo Hutchcraftin ja Adam Andersonin muodostama Hurts jatkoi menestyksekästä uraansa vuonna 2013 ”Exile”-albumilla ja vuonna 2015 ”Surrender”-albumilla. Yhtye nähtiin viimeksi festariesiintymisten lisäksi omalla keikallaan Suomessa vuonna 2017 ”Desire”-albumin siivittämänä. Yhtye julkaisee 29. syyskuuta viidennen albuminsa ”Faith”, jolta on lohkaistu kolme sinkkua: ”Voices”, ”Suffer” sekä nyt heinäkuussa julkaistu balladi ”Redemption”. Tänään ”Faith”-maailmankiertueen julkistamisen lisäksi bändi julkaisi tuoreen singlen ”Somebody”. Maailmankiertue suuntaa 17 eri maahan, ja kiertue starttaa Azerbaidžanista 11. helmikuuta päättyen Hurtsin kotikaupunkiin Manchesteriin 16. huhtikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KONSERTTI:
Hurts (UK) – Faith Tour 2021
Su 21.3.2021 Black Box, Helsingin Jäähalli
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

LIPUT:
Myyntiin pe 7.8.2020 klo 11
Palvelumaksuineen alkaen 53 euroa Ticketmasterista

My Live Nation -ennakkomyynti 5.8. klo 10 – 6.8. klo 22. Rekisteröidy ennakkomyyntiin osoitteessa livenation.fi/register

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Box on yhdessä Jäähallin kanssa toteutettava 3000 hengen tilakonsepti, jossa yleisö pääsee nauttimaan sekä intiimin klubikeikan energiasta että isosta keikkatuotannosta seisomapaikoilta. Black Box luodaan Helsingin Jäähalliin tilanjakoratkaisuilla istumakatsomoiden jäädessä kokonaan verhojen taakse. Tila mahdollistaa ison keikkatuotannon toteuttamisen ääni- ja valolaitteistoineen ilman, että tingitään klubitunnelmasta.

Luetuimmat

Uusimmat