Huuto! rikkoo hiljaisuuden: Unmasked-keikka Sellosalista katsottavissa kokonaisuudessaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.2.2021

Huuto! palaa estradille kahden vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhtye julkaisee Espoon Sellosalissa taltioidun Unmasked @ Sellosali -keikkavideon 26. helmikuuta. Energisistä livekeikoistaan tunnetun Huudon! setti rakentuu valtaosin uusista, nyt ensiesityksensä saavista biiseistä.

Luvassa on yhtyeelle tyypillistä undergroundrockin ja punkin ilotulitusta aiempaa raskaammilla soundeilla kuorrutettuna. Lavalla päästetään maskien taakse kasautuneet patoumat valloilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huuto! jättäytyi tauolle kaksi vuotta sitten yhtyeen pitkäaikaisen basistin, Jarspiksen, menehdyttyä äkillisesti. Suruajan jälkeen yhtye löysi riveihinsä nelikielisen varteen Mikko Määtän, mutta keikkatauko jatkui koronapandemian leviämisen seurauksena.

Tämän ajan Huuto! on viettänyt treenaamalla uuden basistin kanssa ja kirjoittamalla uutta materiaalia.

”Uudet biisit suorastaan huutavat päästä yleisön eteen. Siellä on todella tykkiä kamaa, joka esittelee bändistä ihan uusia puolia. Vähemmän ränttätänttää ja enemmän runttausta”, kitaristi Pete kuvailee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun vallitseva maailmantila ei sallinut livekeikkoja yleisön edessä, bändi pakkasi instrumenttinsa autoon ja lähti vetämään keikan ilman yleisöä ja niitä maskeja.

Luonnonvoimat yrittivät olla tämänkin keikan esteenä: ”Rajun lumimyräkän kurimuksessa roudattiin kamat Espoon Sellosaliin. Pääsimme kuitenkin perille ja sisään saliin asti, jossa saimme sitten timanttisen ryhmän avustuksella taltioitua näitä meidän tuoreita biisejä kameran edessä”, laulaja-kitaristi Rami taustoittaa. ”Tuntui luontevalta esittää lavalla samoja biisejä, joita ollaan viime ajat oltu työstämässä.”

”Nimenomaan. Haluttiin tulla ulos ikään kuin uuteen alkuun uuden kokoonpanon ja uusien biisien kanssa. Ei haluta jämähtää, vaan pysyä koko ajan liikkeessä”, rumpali Kim komppaa.

Entistä raskaampi ja energisempi bändi pureutuu uusien biisien teksteissään hedonismin ja päihteidenkäytön historiaan, apokalyptisiin visioihin, metafyysisiin ulottuvuuksiin sekä rock’n’rollin ytimeen. Basisti Mikko kiteyttää tämän kaiken toteamukseen ”Kovaa hyvä tulee”. Studioon Huuto! aikoo sulkeutua tämän vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit katsoa yhtyeen keikan Kaaoszinen ensiesityksen kautta kokonaisuudessaan tästä:

Huuto!: Unmasked @ Sellosali -keikan biisilista:
1. Sielunmessukeskus
2. Kovaa hyvä tulee
3. Poikia, poikia, poikia
4. Hedonismia ja kulkupelejä
5. Black Zeppelin
6. Suomalainen delirium
7. Arktinen kone II
8. 1929

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat