Tomi Joutsen

Hyvän jälkimaun Amorphis – Wheel ja Amorphis Nivalan Tuiskulassa

Kirjoittanut Johanna Ania - 5.12.2018

 

Tomi Joutsen

Amorphiksen Queen of Time -kiertueen loppu alkaa häämöttää kotimaan osalta. Kolmen keikan ja pienen tauon jälkeen bändi lähtee kiertämään Eurooppaa, mutta sitä ennen bändi pistäytyi 30. päivä marraskuuta Nivalan Tuiskulassa soittaen erittäin onnistuneen keikan innokkaalle yleisölle. Lämppärinä toimi Laukaassakin nähty Wheel, joka on mukana myös kiertueen viimeisillä keikoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saapuessamme keikalle oli väkeä paikalla jo huomattavasti enemmän kuin edellisillä Tuiskulassa todistamillani keikoilla. Nivala on suhteellisen pieni paikkakunta ja uskoisin Amorphiksen kaltaisen nimen houkuttelevan väkeä hiukan kauempaakin. Minulle Tuiskula on lähimpiä paikkoja, joissa esitetään Amorphiksen kaltaista musiikkia (asun yli sadan kilometrin päässä Nivalasta vielä pienemmässä kunnassa). Tykkään, kun kiertueet ulottuvat myös suurimpien kaupunkien ulkopuolelle – etenkin Amorphiksen kokoisen bändin tapauksessa.

Wheel oli minulle ennestään täysin tuntematon bändi ja meninkin katsomaan brittiläis-suomalaisen progemetallibändin esiintymistä ilman ennakko-odotuksia. Yhtye yllätti minut kaikin puolin positiivisesti. Soitto ja laulu kulkivat mallikkaasti, ja jäsenet nauttivat silmin nähden esiintymisestä, vaikka musiikin vaativuuden voisi odottaa vetävän naaman peruslukemille. Kappaleisiin oli luonnollisesti vaikea päästä sisälle pelkällä ensikosketuksella, mutta huomasin kuuntelevani soittoa useaan otteeseen erittäin keskittyneesti. Keikasta jäi hyvä maku ja halu tutustua yhtyeen tuotoksiin tarkemmin (mukaan lukien ensi vuonna ilmestyvä “Moving Backwards-debyyttilevy).

Yleisössä oli ennen pääesiintyjää aistittavissa odottava tunnelma ja myös he, joita Wheel ei vielä saanut houkuteltua pois baarin puolelta, alkoivat täyttää salia. Kohta “The Been” -intro alkoikin jo soida, ja bändi asteli lavalle. Aloitusbiisin jälkeen kuultiin samaan hengenvetoon “The Golden Elk”, jonka jälkeen siirryttiin hetkeksi vanhempaan materiaaliin “Sky Is Minen” ja “Sacrificen” saadessa yleisöön kunnolla eloa ensimmäisten kappaleiden hieman rauhallisemman vastaanoton jälkeen. Uusimman levyn kappaleet olivat hyvin edustettuina, ja etenkin “Message In the Amber” sai erittäin innostuneen vastaanoton ja tuntui uppoavan yleisöön jopa sinkkubiisi “Wrong Directionia” paremmin. Uutukaiselta kuultiin myös “Heart of the Giant” sekä progeileva “Daughter of Hate” (ja ei, paikalla ei ollut Pekka Kainulaista mörköpuvussa, ikävä kyllä).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Settilista sisälsi toimivan, joskin hiukan yllätyksettömän kokoelman yhtyeen hittejä kuten “Silver Bride”, “The Smoke” ja “Bad Blood”. Encorena kuultiin itämaisen intron siivittämänä “Death of a King” sekä takuuvarmat hitit “House of Sleep” ja “Black Winter Day”. Yleisö oli menossa hyvin mukana, ja varsinkin klassikot saivat kunnolla käsiä ilmaan ja laulua kuuluviin sekä rohkaisivat eräitä yksilöitä huomattavan lennokkaisiin tanssikuvioihin. Loppupuolella yleisö saikin kiitokset hyvästä illasta.

Yhtye oli todella hyvässä vireessä. Jokainen jäsen hoitaa osuutensa tarkasti mutta rennosti ja vapautuneesti. Uudet kappaleet ovat hioutuneet kiertueen aikana hyvin osaksi yhtyeen ulosantia. Vaikka basistin vaihdoksesta onkin jo puhuttu paljon, on todettava, että Olli-Pekka Laine näyttää kotiutuneen hyvin nykyiseen kokoonpanoon. Tomi Joutsenen murinalaulu on livenä järisyttävän voimakkaan kuuloista, ja hän sai ajoittaisiin huudatuksiin yleisöltä aina innokkaan vastauksen. Soundipuoli oli hyvin kunnossa ja täytyy antaa kehuja myös visuaalisuudesta: jokaisen kappaleen aikana valot tukivat musiikkia tyylikkäästi.

Kokonaisuutena keikasta jäi hyvä maku. Olen nähnyt Amorphiksen nyt kolmesti livenä, eikä se ole kertaakaan vielä pettänyt. Myös Wheel on mukava uusi tuttavuus. Queen of Time -kiertue pysähtyy vielä Vaasassa ja Porissa, joten mikäli Amorphis edustaa lempimusiikkiasi, suosittelen lämpimästi katsastamaan yhtyeen livemeiningin ennen kuin se karkaa täältä taas ulkomaille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Amorphis-settilista:

Intro
The Bee
The Golden Elk
Sky Is Mine
Sacrifice
Message in the Amber
Silver Bride
Bad Blood
Wrong Direction
The Smoke
Daughter of Hate
Castaway
Heart of the Giant
Hopeless Days

Encore:

Death of a King
House of Sleep
Black Winter Day

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Outro:

Vaivaistalossa (Eläkeläiset)

Teksti: Konsta Hietaniemi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat