Iced Earthin ensimmäinen kokoonpano Purgatory julkaisee EP:n 80-luvulla kirjoitetuista kappaleista: Kuuntele ”Dracula”-single

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 28.10.2018

Yhdysvaltalaisen heavy metal-yhtye Iced Earthin ensimmäinen kokoonpano kulki Purgatory-nimen alla vuodesta 1985 alkaen, kunnes se vaihtoi nimeään. Nyt Purgatory tuo tuulahduksen 80-luvun hengessä. Iced Earthin perustajajäsen Jon Schaffer lyöttäytyi entisten bändikavereidensa kanssa yhteen, ja he nauhoittivat vuosien 1985 ja 1987 välillä kirjoitetut kappaleet tulevaa julkaisua varten. Purgatoryn viiden kappaleen EP ilmestyy joulukuun 21. päivä digitaalisena, vinyylisenä sekä CD-versiona. EP on omistettu Richard Batemanille, joka oli yhtyeen alkuperäinen basisti ja menehtyi vuonna 1986 juuri ennen tarkoitetun EP:n tuotantoa.

Kuuntele EP:n ensimmäinen ”Dracula”-kappale alta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Julkaisulla pyritään kaappaamaan Iced Earthin laulajana toimineen Gene Adamin aito, klassinen ääni. Adam lauloi vuonna 1990 ilmestyneellä bändin omaa nimeä kantavalla albumilla. EP:n on tuottanut ja miksannut Jon Schaffer sekä Jim Morris ja masteroinnista vastaa Zeuss. Levyn kansikuvan on toteuttanut David Newman Stump ja Roy Young, jotka ovat tehneet Iced Earthin edellisen ”Incorruptible”-albumikannenkin.

Purgatoryn menoa vuodelta 1986 voi muistella alla olevasta livevideosta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

1. In Your Dreams (4:55)
2. Dracula (6:08)
3. In Jason’s Mind (5:03)
4. Jack (4:00)
5. Burning Oasis (5:38)

Jon Schafferin Purgatoryn kokoonpano:

Jon Schaffer – kitara, laulu
Gene Adam – laulu
Bill Owen – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vierailevat muusikot:

Jim Morris – kitara
Ruben Drake – basso
Mark Prator – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat