Iconcrash valittu My Chemical Romancen lämppäriksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.3.2011

Kolmatta levyään äänittävä kotimainen Iconcrash on varmistunut My Chemical Romancen lämppäriksi. Yhdysvaltalainen vaihtoehtorockin suurnimi My Chemical Romance saapuu neljän vuoden odotuksen jälkeen Suomeen ja esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla sunnuntaina 20.3. Lue lisää nähdäksesi koko lehdistötiedote.

The Curen melankolisten melodioiden ja Nine Inch Nailsin industrial-rockin kanssa flirttaileva Iconcrash on parhaillaan studiossa nauhoittamassa kolmatta albumiaan, joka julkaistaan toukokuun lopulla. Ensimmäinen single levyltä on kuultavissa maaliskuussa. Vuosi sitten julkaistu edellinen levy ”Enochian Devices” oli YLEX:n viikon levy ja siltä irroitetut sinkut ”Strange, Strange Dark Star” ja ”Everlasting” soivat mm. Radio Rockin ja YLEX:n taajuuksilla.

My Chemical Romancen Euroopan kiertue päättyy Helsinkiin, jossa bändi otettiin viimeksi vastaan loppuunmyydyllä Jäähallilla ”The Black Parade”-albumin saatettua New Jerseyn rokkarit suuren yleisön tietoisuuteen. Arvostetun brittiläisen NME-lehden ”Best International Band”- palkinnon juuri voittanut My Chemical Romancen syksyllä julkaistu albumi ”Danger Days: The True Lives of the Faboulous Killjoys” on saanut ansaitusti positiivista kritiikkiä ja levyltä julkaistut singlet ”Na Na Na (Na Na Na Na Na Na Na Na Na)” sekä ”Sing” ovat soineet paljon myös suomalaisilla radioaalloilla. Kolmas single ”Planetary Go!” on lähtenyt tällä viikolla radioihin ja on pian kuultavissa myös livenä Hartwall Areenalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
49 / 47 euroa + mahd. toimituskulut Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,76 e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat