Idiootinvarmaa pop rockia ja nokkelia sanoituksia – arviossa Zen Cafén 20-vuotias ”Idiootti”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 31.5.2018

”Idiootti” seurasi vuotta aiemmin julkaistua ”Romuna” -esikoisalbumia. Vaikka Zen Cafén debyytiltä löytyy pätevää sisältöä, on yhtyeen toinen albumi selvästi vahvempi kokonaisuus. Jos en aivan väärin muista, Zen Café lukeutuu ensimmäisten suomalaisten yhtyeiden joukkoon, joihin aloin teinivuosina tutustua. Minulla on myös vahva mielikuva siitä, että ”Idiootti” olisi myös ensimmäinen Zenarien levy jonka hommasin. Tästä en ole sataprosenttisen varma, mutta mutu-tuntuma on vahva. Joka tapauksessa tämän albumin myötä koukutuin Samuli Putron sanoituksiin, joista ensimmäisenä ansana on todennäköisesti toiminut ”Todella kaunis”.

”Idiootti” on mielenkiintoinen nimivalinta albumille. Se on kaunistelematon ja halveksuntaa herättävä synonyymi, joka synnyttää pääsääntöisesti negatiivisia ajatuksia. ”Idiootti” -albumi ei kuitenkaan herätä mieltä hiertäviä ajatuksia. Päinvastoin, se on monessa suhteessa riemastuttava ja innostava levy. Zen Cafén ehdottomaksi vahvuudeksi on aina lukeutunut Putron terävä sanoituskynä eikä ”Idiootti” -albumi tee tässä poikkeusta. Luonnollisesti Putron sanoitukset eivät ole yhtä syvällisiä, kuin mitä ne ovat olleet hänen soolouransa aikana, mutta en silti halua vähätellä hänen nokkeluuttaan sanoittajana jo 20 vuotta sitten.

Suomalaisyhtyeen toinen albumi pitää sisällään monta energistä pop rock -kappaletta, joihin oli aikanaan ja on vieläkin helppo ihastua. ”Palaa”, ”Idiootti”, ”Jättiläinen” ja ”Jos etsit miestä” ovat tästä loistavia esimerkkejä. ”Palaa” aloittaa levyn suorastaan räjähtävästi, kun vastaavasti melankolialla höystetty ”Jättiläinen” tarjoaa hyvän mukana laulamisen mahdollisuuden. Kappaleen sanoituksissa kuvaillaan jättiläisen ja pienemmän hahmon ristiriitaista suhdetta, mutta lyriikoissa on kuitenkin optimistinen ilmapiiri, vaikka suhde vaikuttaa haastavalta. ”Jättiläisen” sanoituksissa kiteytyvät hienosti parisuhteen tarjoamat hienoudet ja hankaluudet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Idiootti” lukeutuu energisyytensä puolesta ”Palaa” -kappaleen kanssa samaan kategoriaan. ”Idiootista” löytyy reippaasti itseironiaa, ja kappaleesta löytyvät ”hei-hei-hei” -huudahdukset ovat varmasti aikanaan saaneet yleisön mukaansa keikoilla. Vastaavasti ”Jos etsit miestä” on rehvakas julistus siitä, kuinka miehet kasvavat (henkisesti) hitaammin kuin naiset. Tämä sanoma tiivistyy erinomaisesti ”Kas poikalapset varttuu puolet pidempään” -tokaisuun kappaleen loppupuolella.

Levyltä löytyy energisyyden vastapainoksi tietenkin myös rauhallisempaa antia. ”Taxi” on sanoitustensa suhteen kaunistelematon kuvaus ”yhden illan jutuista”, joissa päähenkilö toteaa, ettei usko parisuhteen pysyvyyteen, vaan hetkeen. Sanoitukset ovat kolkot ja raadolliset, mutta silti realistiset. Myös Zenarien ensimmäinen iso hitti ”Todella Kaunis” lukeutuu keveään kastiin, vaikka kertosäkeistöissä onkin ponnekkuutta. Jos olet sattunut kuulemaan kyseisen kappaleen, tiedät mikä sen vaikuttavinta antia on. Matalalla kosketinsoitinmelodialla sävytetty ”Kaisa pieni” on myös yksi albumin puhuttelevimpia kappaleita sisältönsä suhteen. Sanoituksissa on jälleen pistävyyttä, ja äänimaiseman suhteen kappale myllertää melankoliassa ja hienoisessa lämminhenkisyydessä. Myös pitkäsoiton päätösraita ”Sateinen aamu” lukeutuu keveämmän annin puolelle.

Kuten edellä on käynyt ilmi, on ”Idiootti” varsin monipuolinen levy. Vauhdikkaammat ja rauhallisemmat kappaleet vuorottelevat ja muodostavat näin mukaansa tempaavan levyn, jonka kuuntelee läpi kuin huomaamattaan. Täyspitkältä on hankala nostaa yhtään kappaletta ylitse muiden, sillä levyltä tuntuu löytyvän eri lailla puhuttelevia kappaleita. Jos kuitenkin nostaisin esiin yhden levyn mieleenpainuvimmista kappaleista, olisi se varmaan ”Sika”. Tämän kappaleen sanoituksissa on erityistä nokkeluutta, jota en voi olla ihailematta. Suosittelen silti kuuntelemaan ja ihastumaan koko levyyn, sillä onhan ”Idiootti” upea albumi, vaikka nimensä puolesta niin ei arvaisikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

  1. Palaa
  2. Jättiläinen
  3. Taxi
  4. Idiootti
  5. Todella kaunis
  6. Mitä me tehtäis
  7. Kaisa pieni
  8. Jos etsit miestä
  9. Laulu nro 7
  10. Sika
  11. Teen kaikkeni
  12. Sateinen aamu

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat