Ignite – Our Darkest Days Live

Kirjoittanut Juha Attola - 16.6.2012

Tänä keväänä onkin reippaasti herkkuja tarjolla melodisen punk-räimeen ystäville – varsinkin jos sattuu fanittamaan erästä Zoli Teglas nimistä vokalistia. Aikaisemmin keväällä tuli pihalle ensimmäinen Pennywise-albumi, jolla kyseinen herra laulaa, ja nyt on julkaisuvuorossa Ignite-yhtyeen ensimmäinen live- julkaisu ”Our Darkest Days Live”. Ja jos tämäkään ei vielä faneille riitä, on Teglas mahdollista nähdä livenä kesäkuun lopulla, kun Pennywise laittaa Nosturin sekaisin.

”Our Darkest Days Live” on nauhoitettu Leipzigissä 2008. Kyseisellä kiertueella yhtye soitti yhdessä mm. Terrorin ja Death Before Dishonourin kanssa. Itse setti alkaa lyhyellä introlla, jonka jälkeen ilmoille kajahtaakin yhtyeen eräs tunnetuimpia kappaleita, ”Bleeding”. Mukavan näköisesti tuo kappale saa liikettä aikaan saksalaisyleisössä. Bändi on erittäin energinen, ja se välittyy niin paikalla olevaan yleisöön kuin kotisohvalla tallennetta katsovaan faniinkin.

Ignite paahtaa tällä tallenteella koko 21 kappaletta käsittävän settinsä läpi sellaisella energialla, ettei voi kun ihmetellä, mistä kaikki energia tulee. Ehkäpä osasyynä ovat ne terveet elämäntavat, mutta niistähän allekirjoittanut ei juurikaan mitään tiedä. Kun katsoo settilistaa läpi, voi vain todeta, että tarjolla on hittiputkea parhaasta päästä. Yhtye on keskittynyt lähes täysin kahden viimeisimmän levynsä, ”A Place Called Home” ja ”Darkest Days”, aikaiseen materiaaliin. Vanhemmasta materiaalista kuullaan sentään rivakanpuoleinen ”In My Time”, joka omasta mielestäni on ehdottomasti yksi tämän orkesterin kovimpia kappaleita. Keskittyminen näiden kahden viimeisimmän albumin materiaaliin on ymmärrettävä veto, nimittäin näiden albumien myötä yhtye päätyi isomman kuulijakunnan tietoisuuteen, ja kieltämättä ovathan nuo albumit kokonaisuuksina yhtyeen vahvimmat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fear Is Our Tradition”, ”Who Sold Out Now”, ”A Place Called Home” ja niin edelleen, eli kuten jo todettiin, hittiparaatia on tarjolla. Hittien välissä Zoli pitää omat puheensa luonnon ja erityisesti merien puolesta. Mieshän on tunnettu aktivisti näissä asioissa. Yhtyeen korttipakasta löytyy omien kappaleiden lisäksi yksi ylimääräinen ässä, nimittäin yksi hienoimpia lainakappaleita, mitä pitkään aikaan on vastaan tullut. U2- yhtyeen ”Sunday Bloody Sunday” on nimittäin jo alkuperäisenä erittäin hieno kappale, mutta Ignite saa siihen lisättyä oman lisäpotkunsa, jonka seurauksena kappaleesta on saatu kaikki mahdollinen potentiaali irti.

Tämä on epäilemättä yksi kovimpia dvd-julkaisuja tänä kesänä ja pakollinen hankinta kaikille melodisen hardcoren / punkin ystäville. Jo pelkästään settilistan näkeminen saa varmasti monelle veden kielelle. Ja Jos taas yhtye ei ole ennestään tuttu, on tässä erinomainen tapa siihen tutustua. Kameratyöskentely on tallenteella hyvätasoista ja leikkaukset hyvin tehtyjä. Ei turhan nopeita pätkiä sieltä täältä, muttei myöskään liian pitkiä otoksia samasta kulmasta. Livefiilis pysyy hyvin yllä, eikä tule sellaista tunnetta, että katsoisi vain jotain nopeasti kyhättyä musiikkivideon pätkää.

Dvd:n bonusosiosta löytyy musiikkivideot kappaleista ”Bleeding” ja ”My Judgement Day”. Molemmat ovat ihan hienoja videoita, joskaan eivät niitä kaikkein mieleenpainuvimpia. Molempiin videoihin löytyy myös omat Making Of –osuudet, jotka ainakin itseltäni saavat jäädä tähän yhteen katselukertaan. Aika harvan yhtyeen Making Of -koosteet jaksavat suurempaa kiinnostusta herättää. Kokonaisuutena ”Our Darkest Days Live” on erittäin toimiva paketti, jonka hankkimista suosittelen kaikille tämäntyylisen musiikin ystäville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:

1.Intro
2.Bleeding
3.Fear Is Our Tradition
4.Who Sold Out Now
5.A Place Called Home
6.My Judgement Day
7.Run
8.Are You Listening
9.Let It Burn
10.Bullets Included, No Thought Required
11.Know Your History
12.By My Side
13.Ash Return
14.In My Time
15.Embrace
16.Burned Up
17.Poverty For All
18.Sunday Bloody Sunday
19.Slowdown
20.Live For Better Days
21.Veteran

http://igniteband.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat