Ikhon – Ikhon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.9.2012

Ja sitten pistäydytään naapurin puolelle, sillä arvosteluun pääsee ruotsalainen Ikhon ja heidän viimeisin bändin nimeä kantava EP.

2002 sooloprojektina aloittanut bändi on pistänyt rahan haisemaan, ja bändin uusimman EP:n on nauhoittanut Tommy Tägtgren, jonka vyön alta löytyy todella paljon kovia ruotsalaisia levyjä. Miksauksen hoiti Scar Symmetryn Jonas Kjällgren, joten voidaankin näin nopeasti sanoa, että soundipuolella on hommat kohdillaan.

Perin ruotsalaisen kuuloista death metallia räimivä Ikhon onkin mukavan kuuloinen tuttavuus. Teknisesti taitava ja äärettömän aggressiivinen. Bändi muistuttaa 2000-luvun alun death metal bändejä – erityisesti The Haunted kaikuu bändin musiikissa. Ikhon erottuu muista vokalistinsa ansiosta, joka taas tuo mieleen Raised Fistin äkäisen huutajan, joskin ihan samaan äänenpaineeseen ei päästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viisi biisiä sisältävä EP on kyllä varsin valmista kauraa, eikä siitä löydy pahemmin korjattavaa. Kappaleissa on sopivasti vaihtuvuutta, ja meno on tiukkaa alusta loppuun. Sinänsä tämäntyylisiä bändejä on paljon, eikä erottuva vokalisti varmasti riitä kaikille. Itselleni tämä upposi varsin hyvin ja oli varsin piristävä teos syksyn harmauteen.

8/10

Kappalelista:
01. The Antialliance
02. In Me Enemy
03. Let it rain
04. To be among thee on wich the end has reached upon
05. Crashed under numb terror

http://www.reverbnation.com/ikhon

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat