Ikoninen kelttipunk-bändi Flogging Molly klubikeikoille Suomeen helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.10.2018

Ikoninen kelttipunk-bändi Flogging Molly saapuu Suomeen helmikuussa kahdelle klubikeikalle. Riehakkaasta ja energisestä live-esiintymisestään tunnettu yhtye nähdään Jyväskylän Lutakossa perjantaina 8. helmikuuta ja heti seuraavana iltana Helsingin The Circus -klubilla. Keikkojen liput tulevat myyntiin Lippupisteessä perjantaina 26. lokakuuta klo 11.

Vuonna 1997 perustettu Flogging Molly on kerännyt vankan fanipohjan ahkeralla keikkailullaan ympäri maailmaa. Suomalaisyleisön rakastama yhtye on konsertoinut maassamme useaan otteeseen, joista viimeisimpänä muistetaan faneja villinnyt Provinssi-keikka vuonna 2016. Yhdysvaltalais-irlantilainen kuusikko kiersi Suomea ennakkoon loppuunmyydyn klubikiertueen muodossa edelllisen kerran vuonna 2013.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Punkia irlantilaisella kansanmusiikilla maustavan kokoonpanon viimeisin studioalbumi on vuonna 2017 ilmestynyt “Life is Good”, joka on järjestyksessään yhtyeen kuudes pitkäsoitto.
Pe 8.2.2019 FLOGGING MOLLY (IRL/USA) @ Lutakko
Ovet klo 20, ikäraja 18 vuotta
Ennakkoliput alk. 45€ (Jelmun jäsenet 43€)
www.jelmu.net/flogging-molly-usa-822019
www.lippu.fi/lutakko
Ennakkomyynti alkaa pe 26.10. klo 11

www.floggingmolly.com
www.facebook.com/floggingmolly
www.jelmu.net
www.thecircus.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat