Ilosaarirockissa kaikkien aikojen kävijäennätys: myös sunnuntai loppuunmyyty

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.7.2017

Joensuun Ilosaarirockin sunnuntain on loppuunmyyty. Kaikkiaan Laulurinteellä juhlii sunnuntaina helteisessä kesäsäässä 24 000 ihmistä. Festivaalin koko kävijämäärä on 67 000, joka on koko festivaalin historian kävijäennätys. Edellinen ennätys, 55 000 ihmistä, on vuodelta 2013. Festivaalipäivän päättää Ultra Bra, joka soittaa Ilosaarirockissa viimeisen kolmesta paluukeikastaan.

Laulurinteellä on aivan upea tunnelma tällä hetkellä. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja alue on täynnä hymyileviä ihmisiä. Voi vain kuvitella millainen yhteislaulu syntyy, kun Ultra Bra astuu lavalle, ilakoi Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viranomaisten mukaan Ilosaarirock on sujunut ennätysyleisöstä huolimatta rauhallisesti. Itä-Suomen poliisi antoikin hämmästelevän lausunnon, jonka mukaan ”kuin koko kaupunki olisi pysähtynyt”, sillä viikonloppu on ollut koko kesän rauhallisin rikosten suhteen Pohjois-Karjalassa. Myös pelastuslaitoksen viikonloppu on sujunut ennätyksellisen rauhallisesti.

Ilosaarirockin järjestää voittoa tavoittelematon elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat