Immolation

Immolation aloittanut työstämään seuraavaa studioalbumiaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.2.2019
Immolation

Yhdysvaltalainen death metal -veteraani Immolation on jo aloittanut työstämään uutta musiikkia seuraavalle albumilleen. Yhtyeen kitaristi Robert Vigna kertoi Heavy New Yorkin haastattelussa, että yhtye työstää uutta musiikkia vuoden 2019 kiertueidensa välissä. Haastattelussa Vigna kertoo, että yhtye ”työstää uutta albumiaan vuoden lopussa tai mahdollisesti ensi vuoden alussa”. On hivenen epäselvää, tarkoittaako Vigna tällä sitä, että yhtye vasta säveltää uutta musiikkia, vai aloittaa silloin nauhoittamisen. Oli miten oli, uutta albumia tuskin tarvitsee odottaa kauhean pitkään. Yhtyeen edellinen albumi ”Atonement” julkaistiin vuonna 2017.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat