Imperial State Electric – All Through The Night

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 15.9.2016

Ruotsalainen rock-yhtye Imperial State Electric julkaisee viidennen albuminsa syyskuun loppupuolella. Edeltävä albumi ”Honk Machine” julkaistiin vasta viime vuonna, mutta yhtyeen luovuus kukoistaa, ja nyt onkin uuden tuotoksen aika. Imperial State Electric on entisen Hellacopters-nokkamies Nicke Anderssonin kasaama ja tuottaa rehtiä rokkia ilman suurempia erikoisuuksia. Onpa muutamassa ”All Through The Nightin” kappaleessa havaittavissa southern rock -vivahteitakin.

Anderssonilta on kysytty taannoin, pitäisikö fanien olla huolissaan albumin laadusta, kun edellisestä on vasta vuosi. Tähän yhtyeen nokkamies vastaa nasevasti, että he soittavat rock ’n’ rollia ja jos albumin tekemiseen menee neljä vuotta, voi pysähtyä miettimään, onko albumia tullut ylianalysoitua; rock ’n’ rolliin se ei kuulu. Vokalisti-kitaristin vastauksessa on vinha perä, sillä ”All Through The Nightia” kuunnellessa huomaa matkaavansa CCR:n ja Bad Companyn kaltaisten vanhan koulukunnan rock-yhtyeiden musiikillisiin maailmoihin. ”All Through The Night” nimittäin kuulostaa vanhalta, vaikka onkin tuore levy. Tämänkaltaisiin teoksiin ei enää nykyään juurikaan törmää, se selviää jo kuuntelemalla aloitusraidan ”Empiren Of Fire”. Kitarariffit ovat tarttuvia ja murhaavan upeita, ja Anderssonin ääni sopii yhtyeen tyyliin kuin nyrkki silmään. Kappaleesta pursuaa energisyyttä, joka tarttuu helposti kuuntelijaankin. Nimikkokappale ”All Through The Night” on pykälää verkkaisempi ja tunnelmaltaan kaunis. Vokalisti-laulajan ääni on pehmeä, ja terävät, tarkkaan mitoitetut kitarariffit tasapainoittavat sitä jykevyydellään. Kertosäe on hieno: siitä huokuu tietynlaista kaihoisuutta, kuin matkamies jättäisi rakkaat ystävät siirtyäkseen uusia seikkailuja kohti.

”Break It Downissa” kuullaan vierailevaa naissolistia Anderssonin ohessa. Kappaleen äänimaailma on southernrokkimainen. Vierailevasta solistista huolimatta kappale ei ole erinomainen vaan jää hyväksi. ”Over And Over Again” ja ”Bad Timing” ovat puhdasta rokkia: ne ovat tarttuvia, niihin on ujutettu komeita kitarasooloja ja yksinkertaiset lyriikat. Jos kappaleen nimessä on ”Boo Hoo”, voiko se olla huono? Tässä tapauksessa ei, sillä ”Get Off The Boo Hoo Train” etenee vokalisti-kitaristin vihaisella laululla ja kovilla riffeillä. Vaikka kappale onkin tiukkaa rokkia alusta loppuun, on siinä nimensä mukaisesti hupaisempi puoli sanoitusten ja melodian suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Would You Lien” kertosäe on albumin tarttuvin, sen takaavat useat toistot. Kappale ei kuitenkaan ole yksitoikkoinen, siitä pitää Imperial State Electric jälleen huolen. Pianosäestys riffien ja rumpukomppien taustalla antaa tähänkin kappaleeseen omanlaisen southern rock -tunnelman. ”No Sleeping” on albumin yllättävä päätösraita. Koko albumi on menty enemmän tai vähemmän paahdolla, mutta tässä kappaleessa laitetaan jarrua pohjaan ja hidastetaan tahtia lähes kävelynopeuteen. Ei sillä, että se haittaisi – tähän kappaleeseen on saatu aivan omanlaisensa tunnelma vaihtelevalla temmolla ja Anderssonin laiskalla laululla.

”All Through The Night” on juuri sellainen, mitä yhtyeen nokkamies aiemmin antaneessaan haastattelussa lupasi: se on rock ’n’ rollia. Ajatuksena ei ole ollut keksiä mitään mullistavaa vaan tarjota kuulijoille rock-elämys. Monet kappaleet ovat varsin pelkistettyjä, mutta tästä huolimatta ne eroavat toisistaan. Merkittäviä erilaisia efektejä kappaleista ei löydy, mutta se ei olisi yhtyeen tyylille uskollista. Imperial State Electric on saanut viidennestä pitkäsoitostaan aikaan hyvän kokonaisuuden, joka on varmasti monien fanien mieleen. ”All Through The Night” on miellyttävä kuuntelukokonaisuus, jonka kautta on helppo tutustua yhtyeeseen lähemminkin.

9/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Empire Of Fire
  2. All Through The Night
  3. Remove Your Doubt
  4. Break It Down
  5. Over And Over Again
  6. Bad Timing
  7. Read Me Wrong
  8. Get Off The Boo Hoo Train
  9. Would You Lie
  10. No Sleeping

Imperial State Electric Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat