Indierockin jättiläinen The War On Drugs saapuu Helsingin jäähalliin maaliskuussa

Kirjoittanut Satu Haiko - 20.7.2021

 

Yhdysvaltalaisen vaihtoehtomusiikin kärkinimi The War On Drugs palaa Suomeen seitsemän vuoden odotuksen jälkeen. Viidennen studioalbuminsa 29. lokakuuta julkaiseva yhtye soittaa ensimmäisen oman Suomen-keikkansa Helsingin Jäähallissa tiistaina 22. maaliskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä perjantaina 23. heinäkuuta klo 10.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vokalisti-kitaristi-biisintekijä Adam Granducielin vuonna 2005 Philadelphiassa perustaman yhtyeen musiikissa kuuluu suuri rakkaus ja kunnioitus sellaisia ikonisia amerikkalaisen rockin tekijöitä kohtaan kuin Bruce Springsteen, Tom Petty ja Bob Dylan, mutta The War on Drugsin käsissä klassinen jenkkirock saa seurakseen niin elektronisempaa ilmaisua kuin indierockin seikkailullisuuttakin. Yhtye on reilun viisitoistavuotisen uransa aikana näyttänyt olevansa modernin jenkkirockin tärkeimpiä tekijöitä ja on nykyisin vakionimiä maailman suurimpien festivaalien kuten Coachella, Primavera ja Lollapalooza päälavoilla.

Yhtyeen viimeisin studioalbumi “A Deeper Understanding” (2017) toi bändille Grammy-pystin ja keräsi ylistäviä arvioita ympäri maailman. Nälkäisimmät keikkafanit ovat nyt päässeet nauttimaan viime joulukuussa ilmestyneen ”LIVE DRUGS” -livelevyn antimista, jolta löytyy taltiointeja myös lopullisen läpimurron bändille vuonna 2014 tuoneen ”Lost in the Dream” -levyn kiertueelta.

The War On Drugs nähtiin Suomessa viimeksi vuoden 2015 Flow-festivaalilla. Helsingin Jäähallissa kuullaan vaihtoehtorockin ajattomiksi klassikoiksi nousseita kappaleita sekä täysin uutta, lokakuussa maineikkaan Atlantic-levymerkin kautta julkaistavan ”I Don’t Live Here Anymore” -albumin tuotantoa. Tulevaa levyä kuvaillaan bändin historian herättävimmäksi ja nopeatempoisimmaksi albumikokonaisuudeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Ensimmäisen sinkkulohkaisun “Living Proof” videon voit katsoa alta:

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

THE WAR ON DRUGS (US)
Ti 22.3.2022 Helsinki, Jäähalli

Liput myyntiin pe 23.7. klo 10
– ennakkoon alk. 50,50 EUR Lippupisteestä
Konserttilipun hinnasta ohjataan PLUS1-järjestön kautta 1 EUR/lippu Partners In Health -organisaatiolle (www.pih.org) kehittyvien maiden terveydenhoito- ja yhteisöpalvelujen kehittämiseksi tehtävään työhön.

www.thewarondrugs.net
www.facebook.com/thewarondrugs
www.instagram.com/thewarondrugs
www.helsinginjaahalli.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat