Indigoflood – Undertow Of Peculiar Tales II

Kirjoittanut Juha Attola - 29.8.2010

Tässäpä onkin mielenkiintoinen debyytti albumi. Jo ensimmäisellä kuuntelulla tulee selväksi että vaikka kyseessä onkin ensimmäinen levytys on nämä kaverit soittaneet jo pitkään. Soitto siis kulkee ja laulu toimii. Näiden kavereiden musiikillisia esikuvia on vaikea sanoa, ne voisivat olla Raging Slabin kaltaista boogie-rockia tai toisaalta Alice in Chainsin tyylistä grungea. Enemmän kuitenkin mennään perus boogien puolelle.

Soittto ja laulupuoli on siis hyvin hallussa, joten siitä ei kyllä jää juurikaan huomauttamista. On mukava kuulla että nykyäänkin tehdään musiikkia musiikkina eikä mietitä ensimmäisenä kuinka paljon kappaleet soi radiossa, tai kuinka paljon tätä saadaan myytyä. Kappaleet kulkevat eteenpäin rennon letkeästi eivätkä ole turhan ”kikkailevia” vaikka varmasti rahkeita riittäisi jopa progeiluun asti. Levy on kaikinpuolin hyvää matskua, joskin itse olisin toivonut muutaman tai edes yhden kipaleen jossa olisi ns. päästelty täysillä mitään säästämättä. Levyllä liikutaan siis melkoisen rauhallisissa ”fiilistely” tunnelmissa. Livenähän tämä pitäisi päästä näkemään on nimittäin rauhallisuudestaan huolimatta sen verran tiukasti soitettua rockia että harvoin nykyään kuulee. Indigoflood on suomalaisen 7:45 recordsin tallissa, ja näköjään nykypäivänä jos haluaa löytää jotain ”oikeata” musiikkia pitää kyllä kääntyä näiden pienempien tallien puoleen. Kaikki kunnia 7:45 recordsille.

Mieleen painuvimmat kipaleet levyltä olivat: ”Terra Fungus”, ”Retreat”, ”Elpez” ja ”Hats & Ratchets”. Hyvinkin toimivaa rauhallista rockia. Suosittelen kaikille jotka pitävät vankoilla kitara soundeilla soitetusta poljennosta. Debyyttilevyksi erittäin kova vaikka ei vielä täysi napakymppi ollutkaan. Tämä oli allekirjoittaneelle ensimmäinen kerta kun kuulin tästä bändistä ja ainakin minä vakuutuin kyllä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

01. Terra Fungus
02. Kutteri
03. Pouring Stairs From The Bottle
04. Retreat
05. Elpez
06. Thistle Pillow pt.2
07. Hats & Ratchets
08. Riverhome
09. Rhinestone

www.myspace.com/indigoflood

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat