Insomnium – Shadows Of The Dying Sun

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 23.4.2014

Kotimaisen Insomniumin edellinen albumi “One For Sorrow” poiki allekirjoittaneelle yhden toimittajauran kohokohdista. Ei siinä että levy itsessään oli loistava, mutta nautinto kuunnella se ensi kertaa Seawolfin studiolla Suomenlinnassa muutaman keskiketterän kera, oli erittäin antoisa. Siksi nyt julkaistavan kuudennen täyspitkän ”Shadows Of The Dying Sun” kuuntelu kivasti kotona tietokoneelta tuottaa aluksi hankaluuksia. Eihän sen pitäisi vaikuttaa itse arvosteluun, mutta kyllä minä ikävöin sitä Seawolfin nojatuolia tällä hetkellä nojatessani surkeaan tietokonetuoliini levyn soidessa taustalla.

Oli miten oli ja perseeni kuinka puutunut tahansa, on ”Shadows Of The Dying Sun” selkeästi Insomniumin monipuolisin tuotos. Jos suoraan sanotaan, levy on yhtyeelle irtiotto perusvarman melodisen death metal -bändin maineesta. Asialla on kuitenkin kaksi puolta, niin kuin asioilla yleensä tuppaa olemaan. Toiset tykkää, toiset ei. Itse jäin käytännössä siihen välimaastoon ihmettelemään, että onko tämä nyt hyvästä vai ei, kun taloudessa elävä kauniimpi osapuoli hehkutti levyä.

Eikä siinä mitään, ei ”Shadows Of The Dying Sun” ole mikään heikko tuotos, mutta omasta mielestäni se on jo liiankin vaihteleva ja sitä kautta hajanainen teos. Jos esimerkiksi levystä ennakkoon julkaistu videokappale ”While We Sleep” kuulostaa hiukan nykypäivän Amorphikselta, niin esimerkiksi ”Collapsing Words” lähentelee enemmän Amon Amarthin tuotoksia. Ongelma tulee siinä, että vaikka jokainen kappale sinänsä kuulostaa hyvältä, niin kokonaisuus jää heikohkoksi.  ”Shadows Of The Dying Sun” on kokoelma hyviä kappaleita, mutta se punainen lanka jää puuttumaan, jotta levystä saisi toimivan kokonaisuuden. Nyt se kuulostaa vähän kuin hyvältä kokoelmalta melodisen death metallin eri yhtyeiltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Täytyy arvostaa yhtyeen uskallusta monipuolistaa ulosantiaan ja sohvalla levystä nauttiva nainen olisi varmasti antanut levylle isommat pisteet. Vaan kun ei suostunut kirjoittamaan tätä arvostelua puolestani niin minä totean, että pieni pettymys ”Shadows Of The Dying Sun” on. Hyviä kappaleita levyllä löytyy useita, mutta kokonaisuudessaan se on turhan hajanainen teos.

6/10

Kappalelista:
01. The Primeval Dark
02. While We Sleep
03. Revelation
04. Black Heart Rebellion
05. Lose To Night
06. Collapsing Words
07. The River
08. Ephemeral
09. The Promethean Song
10. Shadows Of The Dying Sun

https://www.facebook.com/insomniumofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat