Integrityn Nosturin keikka varmistui

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.3.2012

Yksi maailman legendaarisimmista metallista hardcorea soittavista bändeistä ja vahvaa pioneerityötä tehnyt Integrity saapuu ensimmäiselle Suomen keikalleen 16. kesäkuuta Nosturiin.

Vuonna 1988 Clevelandissa perustettu Integrity on yksi merkittävimmistä, ellei merkittävi…n, metalcoren syntyyn vaikuttaneista bändeistä. Yhtyeen apokalyptiset tekstit, synkkä musiikki ja mystisyys ovat nostaneet bändin kulttisuosioon ympäri maailmaa, mutta vankasta underground menesyksestään huolimatta yhdysvaltalaisryhmittymä keikkailee hyvin satunnaisesti varsinkin Euroopassa.

Bändin merkittävimpinä julkaisuina voidaan pitää kolmea ensimmäistä isompaa kokonaisuutta (Those Who Fear Tomorrow – 1992, Systems Overload -1995, Humanity Is The Devil – 1996), jotka tulivat ulos Victory Records -levymerkin kautta. Näitä klassikkoita tituleerataankin usein koko metalcore -genren syntyyn vahvimmin vaikuttaneista levyistä. Integrity on pitkän uransa aikana julkaissut lukuisia levytyksiä useille eri levymerkeille tunnetuimpana näistä Victory Recordsin ohella Converge-nokkamiehen, Jacob Bannonin, luotsaama Deathwish Inc.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen vierailun jälkeen yhtye jatkaa Euroopan-kiertuettaan ja esiintyy mm. Ranskassa Hellfest -festivaaleilla.

Illan avauksesta vastaa kokenut konkariryhmä St. Hood, toista täyspitkäänsä valmisteleva Cold Inside sekä Suomi-hardcoren tuore superkokoonpano Kill The Curse, jossa vaikuttaa jäseniä mm. Endstand, On A Solid Rock, Security Threat ja Bolt -yhtyeistä. Nosturin konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue.

KEIKKA:
16.6. Helsinki, Nosturi w/St. Hood, Cold Inside, Kill The Curse

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 23.3.2012 klo 9.00
18 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.

http://www.facebook.com/INTEGRITYHC
http://www.facebook.com/pages/Sthood/146336895394993?sk=wall
http://www.facebook.com/pages/Cold-Inside/56557468156
http://www.facebook.com/KillTheCurseHC
http://www.elmu.fi/
http://www.facebook.com/boogietownagency

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat