Intohimo – Northern Lights

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.1.2013

Helmikuussa Suomeen kiertueelle saapuva Intohimo on saanut tuhdisti hypetystä osakseen viimeisimmän studioalbuminsa, odotetun ”Northern Lightsin” ansioista. Suosion valokiila ei kuitenkaan liene nuorukaisille uusi käsite, sillä kotimaansa Ruotsin menestyneimpiin post-hardcore –yhtyeisiin kuuluvan orkesterin edellinen levy, vuonna 2009 julkaistu ”Us: The Hollows”, otettiin vastaan hyvin näyttävästi. Vastaanotto oli jopa poikkeuksellinen genrelle: levy ylsi 15. sijalle Ruotsin albumilistalla. Mistään turhista jannuista ei siis suinkaan ole kyse.

”Northern Lights” antaa pirteän ja reippaan ensivaikutelman: musiikki sopisi fiilikseltään ysäriteinielokuvan soundtrackille, vaikka siinä on toki modernit ja raskaammat twistinsä. Perushyvän, joskaan ei juuri massasta erottuvan soitannan ja muutaman melko vaikuttavankin kappaleen lisäksi, albumin tarjonta kattaa harmonisia instrumentaaleja ja ajoittain rokahtavia kertosäkeitä, joiden luiskahtamisen unettavuuden tai valjuuden puolelle yhtye on onnistunut pääasiallisesti estämään. Kappaleiden puhtaat vokaaliosuudet ovat post-hardcoreksikin huomattavan dominoivia, mikä lienee herättänyt osittain myös positiivisen reseption – itse jäin kaipaamaan repäisevämpiä huuto-osuuksia.

Kuten edellä mainittu, levyltä löytyy melodisesti mieleenpainuvia ja tarttuvia kappaleita. Pyrkimys pitää levy yhtenäisenä saattaa joskus vesittyä ja ilmetä sen sijaan epätoivottuna tasaisuutena, ja siksi onkin syytä pohtia, erottuvatko albumin kappaleet edukseen juurikin tämän vuoksi. Ei kuitenkaan ole kiistäminen, että Intohimo on hyvää post-hardcorea. Esimerkiksi ”Far Side And Further” ja ”A Waltz For The Heaven By The Mountains” ovat täysin kilpailukykyisiä Jenkeistä ja Ausseista kimpoavien post-harcorehirmujen tuotantojen kanssa, mikä selittäneekin bändin kasvavan suosion. Siltikin esimerkiksi experimental-pätkä ”Underwater Interlude” tuntuu hieman väkinäiseltä, vaikka sen viimeiset sekunnit saavatkin havahtumaan. Pakkoruotsia syvästi vihanneena on lisäksi mainittava, että ”Northern Lights Pt.2” –kappaleen ruotsinkielinen lyriikka on mainio ratkaisu. Sekä kappaleet, että levyn visuaalinen puoli vaikuttavat ajatuksen kanssa työstetyiltä, mikä ei aina onnistu välittymään näin selkeästi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaiken kaikkiaan ”Northern Lights” on uskottava, tunnelmallinen ja post-hardcorejengiin hyvin sopiva julkaisu, vaikkei lyökään tiskiin varsinaisesti mitään uutta. Vaikka levy lipsuu ajoittain lähinnä apaattisuutta aiheuttavaan tasapaksuuteen, sillä on hetkensä. Intohimon omaperäisyys on vielä lastenkengissä, mutta so-far-so-good: albumilla on ehdottomasti kuultavissa ruotsalaispoikien potentiaali ja se vienee bändin vielä tätäkin pidemmälle.

7/10

Kappalelista:
1. Intro
2. Northern Lights Pt.1
3. Another Low
4. Far Side And Further
5. Crossroads
6. The Rotation Of The Earth Vs. Me
7. Underwater Interlude
8. A Waltz For A Heaven By The Mountains
9. Northern Lights Pt.2

Intohimon Suomi-keikat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

06.02.2013 Intohimo /w Keep the Change, Despair & New Waters @ Club 777, YO-Talo, Tampere / Liput 8/10 € www.yo-talo.fi

07.02.2013 Intohimo /w Keep the Change, Despair & New Waters @ Lutakko, Jyväskylä / Liput 6€ www.jelmu.net

08.02.2013 Intohimo /w Keep the Change, Despair & New Waters @ Monttu, Pori / Liput 6 € www.monttu.fi

09.02.2013 Intohimo /w Keep the Change, Despair & New Waters @ Bar Bäkkäri, Helsinki / 6€ www.bakkari.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Elina Rauhala

Luetuimmat

Uusimmat