Foto: Øivind Arvola

Iranissa vankilatuomion saaneelta ja Norjaan asettuneelta Confessilta uutta musiikkia ”Megalodon” -kappaleen muodossa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.9.2021
Foto: Øivind Arvola

Julkaisimme sivustollamme viime vuoden heinäkuussa uutisen, jossa kerroimme iranilaisen metalliyhtye Confessin jäsenten saaneen vankeusrangaistukset metallimusiikin soittamisesta. Muusikko Nikan Khosravin lopulliseksi tuomioksi tuli 12,5 vuotta vankeutta sekä 74 ruoskan iskua, kun taas Arash Ilkhanin tuomio putosi kuudesta vuodesta kahteen vuoteen.

Alun perin bändi vangittiin vuonna 2015 ja se sai syytteet jumalanpilkasta, järjestelmän vastaisesta mainonnasta, laittoman ja kielletyn bändin ylläpitämisestä sekä saatanallisena pidetyn levy-yhtiön mainostamisesta. Confess sai syytteet uskonnonvastaisista sanoituksista sekä haastatteluista kielletyille ulkomaalaisille radioasemille.

Muusikot pakenivat Turkkiin vapauduttuaan Evinin vankilasta, minkä jälkeen heille langetettiin raskaat tuomiot. Vetoomuksista ei ollut apua, ja lopulta Confess sai turvapaikan Norjasta, jossa miehet edelleenkin oleskelevat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi on julkaisemassa uuden albumin nimeltä ”Revenge At All Costs” vuoden 2022 alussa Rexius Recordsin kautta ja voit kuunnella ”Megalodon” -kappaleen tästä:

Nikan Khosrav kertoo kappaleesta seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”“Megalodon” describes the need for justice in the mind of a political prisoner. Being locked up in jail and released on bail, forced to live in obscurity. Many people think you’re gone, and you don’t exist anymore, and it makes them happy! Like Megalodon, an ancient creature that everyone thinks they are extinct. But there are rumors that they still exist and live in the depth of the ocean.”

Bandcamp: https://confessband.bandcamp.com
Facebook: https://www.facebook.com/confessbandIR
Instagram: https://www.instagram.com/confessband.official
Twitter: https://twitter.com/ConfessBandIR
Spotify: https://open.spotify.com/artist/6XFIRJcLodORR7cmCCL5Zw?si=16iAhjaWTLCLkxXSqHsFVw
iTunes: https://itunes.apple.com/us/artist/confess/1410830670

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat